Taas kävin kuljeskelemassa metsässä, kun tilaisuus siihen oli, vaikka en ole kunnolla parantunut viime lauantain sienireissun jälkiseuraamuksena saamastani noidannuolesta ja kyynärhermontulehduksesta (jälkimminen diagnoosi on omani - en ole varma, onko tuon nimistä hermoa olemassakaan, mutta terävä kipu ainakin on totta...). Oikeastaan vaivat taisivat tulla sienten jäkikäsittelystä, kun kivilattialla ilman kenkiä seisoin tuntikausia staattisessa asennossa sieniä putsaamassa. Kuulin myöhemmin naapuriltani, että hänelle oli erään kerran käynyt samoin. 

Tänään ajattelin käväistä puolukassa, mutta kas, kun ei niitä enää löytynytkään. Mustikka-aikaan näytti, että puolukoitakin on joka puolella. Nyt oli edelleen sinisenään mustikoita (emme saaneet kaikkia kerättyä!), mutta puolukoita vain muutama kappale, ei edes kourallista. Suppilovahveroita löysin sentään litran verran. 

Viimeksi keräsin muovikassillisen supppilovahveroita. Ne ovat minulle uusi tuttavuus, sillä Keski-Suomessa en muista niitä koskaan nähneeni. Hiukan säikähdin, kun naapuri myös kertoi, että ne voi helposti sekoittaa johonkin seitikkilajiin! Siinä vaiheessa sienet oli jo kuivattu ja purkeissa, joten en voinut enää tarkistaa asiaa. Huh! Toivottavasti kaikki keräämäni olivat oikeita suppiksia.

Metsässä kulkeminen on tosi mahtavaa. Täällä etelässä ei tarvitse karhujakaan pelätä niin kuin mökillä. Täällä pelottavat metsästäjät, joiden pyssynpauke joskus saa luopumaan metsään menosta. Tänään ei onneksi kuulunut mistään mitään. Hirvikärpäsiäkään ei ollut eikä punkeistakaan ole havaintoa. Mikään kaupunkilaisten pelonaihe ei siis realisoitunut. Monet nimittäin kuulemma välttelevät metsään menemistä, kun pelkäävät niin kovasti "ötököitä". Eivätpä tiedä, mitä menettävät. Pelkääjien lapset surettavat myös, sillä jos vanhemmat eivät uskaltaudu metsään, he siirtävät pelon myös seuraavalle sukupolvelle, ja entistä enemmän marjoja tulee jäämään metsiin, terveellistä ravintoa hyödyntämättä ja luontoelämykset saamatta.

Päivän lyhenemisen huomasi myös metsässä. Kesällä aurinko paistoi iltapäivän parhaina tunteina siltä suunnalta, mihin se nyt alkoi laskea. Pian on pimeää aamuin ja illoin. Metsäänkään tuskin pääsee kovin usein. Nytkin siellä oli jo kovin märkää ja paikoin mutaista. Parin viikon päästä käyn vielä kurkkaamassa viimeisiä suppiksia, mutta sitten tulee taukoa, kunnes pääsee lumikengillä...