Entisaikaan oli normaalia, että jos oli vaikeuksia, käännyttiin yhdessä Jumalan puoleen. Niin tapahtuu nykyisinkin monissa maissa. Täällä Suomessa aika on sellainen, että jos vaikkapa netissä kirjoittaa rukoilevansa jonkin asian puolesta, saa varautua vihamieliseen palauteryöppyyn, jossa kirjoittajaa pidetään hassahtaneena, mielikuvitusolentojen kanssa seurustelevana ääliönä. Kummallista!

Meidän suvussa on rukoiltu paljon. Pari sukupolvea sitten eli isovanhempieni aikaan suuri nuorisoherätys pyyhkäisi läpi Karjalan, ja uskosta tuli elämän keskeisin asia monille. Oli tapana yhdessä polvistua rukoilemaan. Silloin tiedettiin, mistä apu tulee.

Nykyisin ei ole tapana uskosta paljon puhella. Sitä pidetään yksityisasiana. Sen vuoksi minua onkin liikuttanut se, että nyt kun serkkuni on sairastunut vakavasti, koko suku yksissä tuumin on alkanut rukoilla hänen puolestaan. Tekstarit ja puhelinsoitot ovat kutsuneet kaikkia mukaan. Emme siis ole kuitenkaan unohtaneet, missä on meidän turvamme ja mistä apu on ennenkin tullut. Olen myös varma, että esi-isiemme ja -äitiemmekin rukoukset kantavat tässä vaikeassa tilanteessa. Jumalalle kaikki on mahdollista - oikeasti.