Markku Envallin Jäät lähtevät oli hämmentävä teos, joka ei tuntunut romaanilta, vaikka se sellaiseksi oli luokiteltu, vaan pikemminkin omaelämäkerralliselta esseekokoelmalta. Siinä kirjastovirasta juuri eläkkeelle siirtyvä Kirjamies pohdiskelee elämäänsä, kirjoittamista ja vanhenemista. Hän puuhailee lastenlastensa kanssa ja tekee havaintoja muuttuvasta maailmasta, luonnosta ja ihmisistä.
Pidin kirjasta kovasti, kuten olen pitänyt aiemmistakin lukemistani Envallin teoksista. Hän julkaisi ensin useita aforismikokoelmia, mutta perheen perustettuaan kirjoittamisen muoto alkoi pidentyä esseiksi - ehkä ei ollut enää aikaa kiteyttää.
Kertoo varmaan omastakin ikääntymisestä, että kerronnan tyyli ja aihepiiri tuntuivat niin läheisiltä. Yllätyin, kun kirjan luettuani selasin netistä muutamia arviointeja ja huomasin, että jotkut kritisoivat kovasti, esimerkiksi Leena Lumi blogissaan ja Putte Wilhelmsson Turun sanomissa. Minua viehättivät juuri ne seikat, joita he eivät kestäneet.
"En lähtenyt; jos olisin lähtenyt, olisin elänyt toisen elämän. Väite on looginen, mutta ei mene tarpeeksi pitkälle. En lähtenyt, koska olin se joka ei lähde. Jos olisin lähtenyt, olisin ollut joku muu kuin olin. Voidakseen tulla toiseksi on alunperin oltava toinen."
PS Kävi vähän oudosti. Kirjoitin tämän postauksen ensin väärään blogiin. Yritin siirtää sen copypastaamalla tänne, mutta alle tuli valkoinen laatikko! En saa sitä pois, joten olkoon. Toisessa blogissa sellaista ei olisi ollut. Fontitkin vaihtelevat minusta riippumatta.
Ensimmäistä kertaa onnistuin nyt kuitenkin liittämään kuvan. Siitä olen iloinen.
Kommentit