Om tammikuun loppupuoli. Lämpötila on plussan puolella eikä maassa ole lunta. Tutkijat kertoivat jo vuosia sitten, että ilmastonmuutoksen edetessä Etelä-Suomessa tulee olemaan useita kuukausia kuin marraskuussa. Nyt se on todellisuutta. Lunta on nähty tilapäisesti muutamia senttejä noin vuorokauden kerrallaan. Muuten on ollut pääasiassa pilvistä ja tihkusateista, ellei sitten ole satanut runsaasti ja tuullut myrskyisästi. Aivan erilaista kuin ennen.

Luonto on hämmentynyt. Talitinttien titityy on alkanut. Pajunkissoja on ollut teiden varsilla jo viikkoja. Järvissä ei ole jäätä merestä puhumattakaan. Savimaiden pelloilla kuulemma vesi seisoo lätäkköinä. Nurmet vihertävät.

Juu, joidenkin mielestä tämä kuuluu luonnolliseen vaihteluun. Kunpa kuuluisikin! Todellisuudessa lumiset talvet saattavat tästedes olla harvinaisia poikkeuksia. 

Kävin tänään Hämeenlinnan taidemuseossa katsomassa Kotimaan kasvot -näyttelyä. Siellä erityisesti sykähdyttivät tällä kertaa lumiset maisemat. Mm. Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen ja Eero Järnefelt ovat kuvanneet kotimaata talvisina päivinä. Muistin, miltä kuulostaa lumen narina saappaan alla pakkasaamuna tai miltä tuoksuu kireä pakkanen. Tässä asiassa voi kyllä sanoa, että ennen oli paremmin! 

Lapsuuden muistoihin kuuluu tunne siitä, kun pulkkamäen jälkeen kehossa on kohmeisia kohtia eivätkä kasvotkaan liiku normaalisti. Kirpakka pakkanen on minusta aina tuntunut voimaannuttavalta. Varmaan siksikin, että vaatteet ja muu varustus on ollut kunnossa. On voinut nauttia ilman raikkaudesta ja kauniista, aurinkoisista talvipäivistä. Nyt ei aurinkoa ole juurikaan näkynyt.

On tosi surullista, jos sää tulee jatkossa talvisin olemaan tällaista kuin nyt. Harmaudesta pimeyteen ja takaisin harmauteen. Ei auta kuin toivoa, että tämä tosiaan on luonnollista vaihtelua, ja että ilmastonmuutoksesta huuolimatta talvet voivat olla tulevaisuudessa myös toisenlaisia.