Eilen oli naistenpäivä. Viidesluokkalaisille pojille ilmoitus naistenpäivästä on aina kauhistus: epäreilua!

Kysyin närkästyneeltä poikaporukalta, mitä he arvelevat, miksi naistenpäivä on tärkeä varsinkin muissa maissa kuon Suomessa. Kehotin miettimään, millainen olisi heidän elämänsä, jos vaikkapa heidän äitinsä olisi lukutaidoton. Vaikuttaisiko se heidän elämäänsä jotenkin? Maailmassa on niin paljon poikia, joiden äidit eivät osaa lukea... Ehkä syntyi jokin pikku oivallus.

••••••

Suomessa naisten asiat ovat yleensä ottaen hyvin. Koulutus, terveydenhoito, äänioikeus, tasa-arvoisuus... On silti elämää vaikeuttavia asioita, jotka ovat pinnan alla ja joista ei puhuta.

#metoo-kampanja toi esille joitakin inhottavia asioita naisten elämästä. Varmaan jokainen nainen voi palauttaa mieleensä jonkin tilanteen, jossa on tullut häirityksi tavalla tai toisella. Aikaisemmin niistä ei ole voinut puhua, koska asenneilmasto ei ole sitä sallinut. ”Miesten tapa vitsailla” on ollut selityksenä törkeyksille, joita naisille on heitelty, pahemmista teoista puhumattakaan.

Eikä ole ihme, ettei tapauksista ole kerrottu kenellekään. Häpeä on ollut liian suuri. Tulin tänään ajatelleeksi, kuinka pienemmissäkin asioissa häpeä lamauttaa. Kerran töihin mennessä minua puri pieni koira. Sen omistaja puuhasteli muovipussin kanssa ja päästi haukkuvan hurtan liikkumaan vapaasti, ja se tuli kohti ja haukkasi säärestäni. Luulisi, että olisin kiljaissut, mutta minä, vaikka olin raivoissani, potkaisin elukan irti ja lähdin suuttuneena eteenpäin. Omistajamummo ei siis koskaan saanut tietää, mitä Fifi oli tehnyt. Töissä puhdistin hampaanjäljet ja toivoin, ettei koiralla ollut vaarallisia tauteja. (Kuitenkin joka kerta sen koiran ja naisen nähdessäni tunsin, kuinka verenpaineeni nousi, ja ajattelin, että jos koira vielä minua lähestyy, potkaisen sen kaaressa kadun toiselle puolelle.) Mikä esti sanomasta naiselle, mitä oli tapahtunut? Ja vieläkin kiihdyn asiaa ajatellessani, vaikka normaalisti olen rauhallinen, eläimiinkin asiallisesti suhtautuva ihminen. 

Sinänsä nykyään on muodikasta ja ajan hengen mukaista pyrkiä häivyttämään sukupuolet. Naistenpäivää vielä vietetään, mutta kouluissa ei enää saisi jakaa ryhmiä tyttöihin ja poikiin. Vaikea olla jakamatta varsinkaan alakouluikäisinä, sillä varsinkin jotkut pojat ovat hyvinkin tarkkoja siitä, etteivät missään tapauksessa suostu työskentelemään tyttöjen kanssa. Joillekin toisille taas leikit ja työt sujuvat aivan yhtä lailla tyttöjen ja poikien kanssa. Aikuisten maailmassa kuitenkin ollaan edelleen miehiä ja naisia. Vietetään kansainvälistä naistenpäivää ja puhutaan naisten oikeuksista. Hyvä niin.