Kesän kohokohta herättäjäjuhlat ovat taas ohi. Minun osaltani taisi olla 41. kerta. Talkoolaisena taisin olla neljättä kertaa.Tällä kertaa kannoin kolehtia kaikissa seuroissa.  Ei ollut raskasta, varsinkin kun meidän ryhmän alue jäi joillakin kerroilla jokseenkin tyhjäksi. Tosin omat ystäväni tulivat sinne seuraksi istumaan. Kuinka sattuikaan, että kolehdinkantajien satapäisestä joukosta tunsin vain kolme, ja kaikki osuivat samaan ryhmään kanssani! Oli rattoisaa. 

Juhlat olivat suuri koitos vantaalaisille. Monet asiat sujuivat hyvin. Selvästi oli nähty paljon vaivaa järjestelyjen eteen, ja talkoolaisiakin näytti olevan pilvin pimein (oranssista paidasta erotti hyvin). Joka kerta on myös jotakin, jonka olisi suonut olevan paremmin. Yleensä on kyse käytännön järjestelyistä.  Tällä kertaa ruuanjakopisteitä ja kahvipaikkoja oli aivan liian vähän. Jonot olivat kuulemma yli puolen tunnin mittaisia. Vanhuksille se on aivan liikaa. Kaiken lisäksi ruoka loppui lauantaina kesken, kun ruokarekka oli juuttunut ruuhkaan. Sellaista täällä pääkaupunkiseudulla on... ;-)  Vasta klo 18:n maissa kuulutettiin. että nyt olisi ruokaa, tervetuloa syömään. 

Perinnevessat (bajamajojen körttiversio) oli sijoitettu niin kauas, että huonojalkaiset huokailivat. Lähellä olleeseen yhteen wc:hen oli aina pitkä jono. Hassua puhua vessoista, mutta juhlista on vaikea nauttia, jos ei pääse vessaan silloin kun on tarvis, tai jos ei pääse syömään silloin kun haluaisi. Kun käytännön asiat toimivat, voi keskittyä ystävien tapaamisiin ja seurameininkiin.

Parastahan herättäjäjuhlilla tietenkin ovat seurat. Saattaa ulkopuolisesta kuulostaa tylsältä, mutta virsi - puhe - virsi - puhe -rytmi on herännäisyyden sydämen ääntä. Puheen jälkeen alkaa virsi seuraväen vastauksena puhujan ajatuksiin. Kaikki sihen yhtyvät, ja hetken kuluttua ilmoitetaan myös virren numero. Aina hauska kokeilla, kuinka pitkästi pystyy veisaamaan ulkomuistista ja kuinka hyvin muistaa virren sijainnin Siionin virsissä. Yllättävän tuttuja virsiä veisattiin tälläkin kertaa. Sitä tosin todella kovasti ihmettelin, miksi juhlatunnuksen virttä Kahden maan kansalainen ei päästy laulamaan ennen kuin päätösseuroissa! Se on monelle rakas ja herkistävä virsi, ja juhlien tunnuksesta (Kahden maan kansalainen) puhuttiin jokseenkin jokaisessa puheessa. Silti virttä ei veisattu sitten torstain talkooseurojen. Vuoroveisuissa tai päiväseuroissa sen paikka olisi ollut ehdoton, mutta sitä kuulemma säästeltiin johonkin muuhun tilaisuuteen. Virsi ei kahden kerran veisaamisella liikaa kulu! Sitä paitsi ainakin virttä yksi (Airuet nyt maailmalle) veisattiin muistaakseni ainakin kolme kertaa ja kuultiin esityksenäkin. 

Minulla oli aitiopaikka juhlille, sillä asemapaikkani oli katsomon yläosassa. Siltä näki hyvin koko juhlakentän. Pari hauskaa hetkeä jäi mieleen - ja sama tapahtuu melkein joka juhlilla. Seuraväki istuu hartaina penkeissä. Sitten yhtäkkiä alkaa sataa, ja salamannopeasti kaikki avaavat sateenvarjonsa samalla hetkellä. Se näyttää maagiselta! Tällä kertaa alkoi sade myös jumalanpalveluksen aikana, ja edessä istuvat papit (arviolta 40 - 50 mustapukuista) liikahtivat samanaikaisesti laittaakseen ylleen kertakäyttösadetakit. He olivat ehtoollisen jakajia, eikä siinä hommassa oikein sateenvarjon kanssa pärjää. Harmittelin, ettei ollut kamera koko ajan valmiustilassa. Maaginen hetki meni niin nopeasti ohi, että kamera myöhästyi joka kerta.

Herättäjäjuhilla tapaa aina useita sellaisia ihmisiä, joita ei näe missään muualla. Kerran vuodessa voi sitten päivittää kuulumiset. Lisäksi mukana on läheisiä ystäviä, joiden kanssa on mahtavaa jutella syvällisemminkin ja veisata yhdessä. Erityisen mukavaa on huomata, että mukana on sellaisia ystäviä, jotka ovat löytäneet herännäisyyden yhteisen ystäväpiirimme kautta vuosia sitten.

Haikeutta tuottaa se, että juhlilla tulevat mieleen myös ne ystävät, jotka eivät enää ole mukana, koska ovat jo päässeet perille uutta virttä veisaamaan. Lisäksi tietenkin hätkähdyttää nähdä ikätovereita, jotka jossakin vaiheessa ensin ilmaantuivat paikalle käsi kädessä jonkun uuden tyypin kanssa, sitten työntelivät lastenvaunuja (ja heitä tavatakseen piti mennä Vauvalaan tai hiekkalaatikolle!). Nyt heillä näyttää olevan kasvoilla melkein yhtä paljon ryppyjä kuin minulla, ja he jonottavat jätskikiskalle lastenlastensa kanssa. Kyllä elämä on mennyt nopeasti!  

Mitä sitten jäi mieleen seurapuheista ja virsistä? Vaikea sanoa täsmällisesti. "Katsotaan, miten alkaa viikon varrella vaikuttaa", vastasi körttiäijä aikanaan, kun häneltä kysyttiin, oliko ollut hyvät seurat. Toivottavasti viikon ja koko vuodenkin aikana jotakin vaikutusta ilmenee. Tuntuu, että juhlat menevät ohi entistä nopeammin, eikä omille pohdiskeluille tällä kertaa jäänyt aikaa. Sekin vaikutti, että juhlakenttä oli kävelyetäisyydellä kotoa, eli pitkä matkustus ja yöpyminen oudoissa oloissa jäivät kokemuksesta tänä vuonna pois. Kahden maan kansalaisuutta pohdittiin seurapuheissa monelta kantilta. Pari kerrottua  anekdoottia jäi mieleen. Siitä voisi muistaa, miten tärkeitä ovat kertomukset asioiden havainnollistajina! Yksi puhujista kertoi isänsä hänelle lähettämästä kirjeestä, jossa toivottiin, että poika olisi löytänyt kouluvuosinaan näkökulman elämään. Toinen oli innostunut körttiläisyydestä (juhlilla puhuttiin koko ajan körteistä, mitä vierastan - körttiläinen minulle tutumpi ja rakkaampi termi) ja laittanut lopulta körttihuivin ylleen messuun, ja vasta sitten muut olivat hänet huomaneet ja tulleet juttelemaan. Hm, pitäisiköhän kokeilla!

Espoon piispan raamattutunnista pidin kovasti. Se täytyy etsiä netistä ja lukea vielä uudelleen. Lauantain ja sunnuntain aamuseurat kuuntelin radiosta, ja niiden puheet ja virret puhuttelivat vahvasti, varsinkin sunnuntain. Sitä toivon, että osaisin kohdata kaikki ihmiset hyväksyvästi, nähdä heissä Jumalan kuvan. Valitettavasti oma kilvoitus on niin vaatimatonta, että hävettää. Ihailen niitä, jotka itsestään numeroa tekemättä toimivat niin kuin oikean kristityn kuuluu. Parannusta olisi tehtävä, vaikkei sitä sanaa nykyisin kuulekaan.

 

Tänään hyräilen iltavirreksi Siionin virttä numero 293 (3 - 5):

Eilisen syytteet ja huomisen varjot, / ihmisen voimille mahdottomat, / vielä vain mieleeni tunkeutuvat.

Herrani, käsiisi kuormani lasken, / eilisen murheet ja myös huomisen. / Lahjoita yön lepo armollinen!

Armosi siunatkoon, varjelkoon yöni, / siunatkoon rakkaani, ystäväni! / Yhdessä veisaamme kiitostasi!