No niin, nyt on koko Kon mari -teos luettu. Johtopäätöksenä voisin sanoa, että kyllä se innosti miettimään uutta, järkevämpää järjestystä tavaroille ja ennen kaikkea turhien tavaroiden karsimista. Varmasti voisin paremmin, jos saisin käytyä kaikki tavarat läpi ja luovuttua kaikesta, mikä ei ole välttämätöntä. Jospa saisin otettua ainakin yhden päivän tämän kesän aikana, jolloin keskittyisin roinan poistoon. Vaikeaa se on, sillä kaikella tuntuu olevan syy siihen, miksi olen sen säilyttänyt. Pitäisiköhän kokeilla kriteerinä sitä, tuottaako vaate tai tavara iloa? Lisäksi haluaisin, että poistamani tavarat eivät mene roskikseen vaan kiertävät tuottamaan iloa toisaalla. Ainakin useista kenkäpareista voin luopua - Armaani iloksi, sillä hänestä minulla on niitä liikaa - koska niitä ei tule käytettyä, usein siksi, että ne ovat hiukan liian isoja tai pieniä. 

Kirjat ovat oma lukunsa, mutta niihin en tällä erää puutu. Silloin tällöin vien kirjaston kierrätyshyllyyn joitakin, joista olen päättänyt luopua.

Talvi- ja kesävaatteet ovat erikseen, ja toiset sijaitsevat varastossa. Valitettavasti siellä ei ole kovin paljon tilaa minun tavaroilleni. Kaipaisin oikeasti vanhan ajan vinttiä, johon voisi surutta viedä esimerkiksi vaatteet, joiden tietää tulevan uudelleen muotiin ja joita voi vielä käyttää.  Nytkin minulla on käytössä pitkä villatakki, jonka hankin kymmeniä vuosia sitten. Ihan passeli edelleen mutta oli välillä pois muodista. (No, ei sitä kukaan tosi muotitietoinen ehkä enää käyttäisi, mutta minulle ok.)

Loppukaneettina kirjasta sanoisin, että oli kiinnostava. Ja mielenkiintoista, että joku voi kokea järjestelemisen todella sydämen asiakseen lapsuudesta asti. Ei taida olla edes perhettä kirjoittajalla, ainakin sellaisen kuvan sain. Siipan pitäisi ainkin jakaa sama ajatusmaailma.

Nyt pitäisi varmaan vielä päättää, tuottaako kyseinen kirja minulle sellaisen mielihyvän värähdyksen, että sijoitan sen kirjahyllyyni, vai sanonko sille: kiitos kun jaoit ajatukset kanssani, hyvää matkaa.