Lomaviikot kuluvat paljon sukkelammin kuin työviikot. Outoa.

Palasin eilen junalla takaisin kotiin. Kirjoittelin aikani kuluksi tänne uutta postausta, mutta yhtäkkiä se hävisi kuin taivaan tuuliin! Harmillista. Tosin en muista, olisiko ollut yhtään kuolematonta ajatusta mukana. Saattaahan olla, että oli parempi näin. 

Syksy on tullut ja miltei talvikin. Keski-Suomessa satoi monta senttiä lunta ja maisema oli toissayön jälkeen kauniin luminen, suorastaan jouluinen. Loskaksihan se sitten muuttui, kun lämpötila oli hiukkasen plussan puolella, mutta sainpa nauttia hetkisen kauniista lumiharsonäkymästä ja tallustella vastasataneessa lumessa.

Äsken kävin ulkoilemassa. Lähtiessä paistoi aurinko siniseltä taivaalta. Puolimatkassa vyöryi harmaa pilvimassa koillisesta ja alkoi sataa räntää. Aika hauskaa! Äkkiä meni sekin ohi ja alkoi tuulla navakasti. Tai varmaan tuuli jo aiemminkin, mutta reittini kääntyi silloin vastatuuleen. Kun pääsin kotipihalle, paistoi taas aurinko kirkkaalta taivaalta. Mikähän sananlasku se olikaan, jota äitini eilen tapaili - jotakin syksyn yhdeksästä... hengestä? (Pitää etsiä enon sananlaskukirjasta!)

Kohta aurinko laskee. Syksyssä dramaattisinta on valon väheneminen ja päivän lyheneminen. Tuntuu, että vähemmän ehtii tehdä päivässä kuin valoisampaan aikaan. Siltikin pidän syksystä ja pimeästä paljonkin. On jotenkin hauska kulkea sateessa ja tuulessa, kun on sopivat varusteet yllä. Pimeässä valotkin näkyvät paremmin. 

 

Piha on taas lehtien peitossa, kun puiston ja naapurien koivut ovat heilauttaneet putoavat lehtensä meidän pihaan. Omenapuussamme ei ole enää yhtään lehteä. Yksi lintujen ruokinta-automaatti on jo paikoillaan oksanhangassa kiikkumassa, ja siitä nokkii jyväpähkinäsekoitusta juuri iso närhi. Se on lennellyt meidän pihassa koko päivän. Talitintti odottelee vieressä vuoroa. Ihana hortensia siirrettiin talvehtimaan kasvimaalle laventelin viereen. Ehkä sille löytyy ensi keväänä sopiva varjopaikka.