En suinkaan ajatellut vielä lausua omia viimeisiä sanojani, vaan tarkoitan nyt tv-sarjaa, jonka neljäs osa nähtiin eilen. Ohjelmaidea herätti kohua jo ennen kuin sitä oli tehtykään, mutta nyt sarjan suomalaiset osat on nähty ja perään tulee muutama formaatin hollantilainen jakso. Ideana on ollut kuvata ja haastatella henkilöitä, jotka ovat saaneet dignoosin parantumattomasta sairaudesta ja jotka tietävät kuolevansa pian.

Minusta sarja on ollut erittäin mielenkiintoinen ja välillä myös liikuttava. Tekee hyvää miettiä, kuinka itse toimisi vastaavassa tilanteessa tai läheisen saatua lopullisen diagnoosin. Ainoastaan videokirje omaisille ja sen näyttäminen, kun läheiset sitä katsovat, oli minusta arveluttavaa. Kirjeen toki voi näyttää, jos kuoleva niin on halunnut, mutta kyynelehtivät omaiset olisivat mielestäni saaneet mieluummin katsoa filmin omassa rauhassaan ja kertoa vaikutelmansa myöhemmin, rauhoituttuaan. Suru on kuitenkin yksityisasia.

Yllättävin oli viimeinen jakso: kuoleva ei kuollutkaan vaan vastoin odotuksia parani, aloitti uuden elämän, rakastui ja meni naimisiin. Mahtavaa! Lääketieteelläkään ei ole aina viimeistä sanaa sanottavana, vaan elämä saattaa yllättää.

Voin kuvitella, että joku ahdistuu kuolemasta puhumisesta. Se saattaa kuitenkin olla myös merkki siitä, ettei omassa elämässään ole ihan tasapainossa. Ahdistuminen on toki ymmärrettävää silloin, jos oma läheinen on samankaltaisessa tilanteessa ja ajatus lähestyvästä erosta tuntuu vaikealta. Ohjelma olikin ehkä suunnattu pikemminkin niille, joille asia ei ole juuri nyt akuutti. Sen sijaan itse kuolemaa lähestyvä saattaa löytää tuttuja tuntoja kohtalotovereiden mietteistä.

Juttelimme eräänä päivänä työpaikan ruokapäydässä siitä, miltä tuntuisi saada tieto kuolemaan johtavasta sairaudesta. Olimme kaikki iältämme 50+, ja totesimme, että olemme jos saaneet elämässä kokea yhtä ja toista. Voisimme jo luopuakin elämästä, emmekä kokisi sitä niin vaikeana kuin esimerkiksi pienten lasten äiti, jonka pitäisi saada nähdä lastensa kasvavan. Samaa mieltä oli myös parastaikaa syöpää sairastava, hoidoissa oleva kollega, joka toivottavasti paranee hyvin. Periaatteessa minä ainakin tunnen syvää kiitollisuutta jo tähänastisestakin elämästä. Samalla kyllä rukoilen lisäaikaa parantumattomasti sairaalle pienten lasten äidille lähipiirissä. Kuoleman ajatukseen kannattaa valmistautua elämän aikana, sillä jokaiselle se joskus tulee kohdalle.