Tapasin muutamia nuorten ihmisten vanhempia, joiden lapset ovat paraikaa keskiasteen koulutuksessa. Heillä oli sama huoli ja hämmästelyn aihe kuin viime viikolla Hesarin yleisönosastossa: koulussa ei ole opetusta nimeksikään. Lähiopetusta eli sitä, että opettaja on paikalla oppilaidensa luona joko opettamassa tai neuvomassa itsenäisessä työssä, on todella vähän. Puhutaan etäopiskelusta ja työssäoppimisesta, mutta käytännössä se tarkoittaa, ettei opetusta ole ollenkaan. Ammatillisissa kouluissa opiskelijat eivät ole kovin innokkaita lukijatyyppejä muutenkaan, mutta heidän oletetaan suoriutuvan itsenäisestä tiedonhausta ja oikeiden asioiden omaksumisesta ilman tukea. Työnantajille, jotka ottavat opiskelijoita harjoittelemaan, "työssäoppimaan", lankeaa valtava vastuu siitä, että opiskelija oppii oman ammattinsa. Onko työnantajilla todella resursseja  opettaa kaikki, mitä alalla tarvitaan? Kuinka sellaiseen olisi edes riittävästi henkilökuntaa, kun toisaalta tuntuu, että niillä, joilla on töitä, on niitä jo ennestään liian kanssa eikä uusia ole varaa palkata. 

Suunnitelma tuleville vuosille lienee, että koulutuspaikkoja supistetaan entisestään. Se tarkoittaa, että opettajiakin vähennetään entisestään, vaikka nykyisinkään ei opetusta ole antaa tarpeeksi. Kuulin eräältä ammatillisen koulun opettajalta, että hänen tehtävänsä on ohjeistaa oppilaat itsenäiseen työskentelyyn. Aikaa on annettu kuitenkin niin niukasti, että hän juuri ja juuri ennättää tavata jokaisen opiskelijan. Töiden tarkistamiseen aikaa ei ole annettu lainkaan. Opiskelijat siis tekevät jonkin itsenäisen projektin, jota kukaan ei tarkista. Kuinka siinä oppii? Ja millaiseksi työntekijäksi oppii? Tiedot ovat wikipediasta huitaistuja, ohjausta ei ole saanut, työnantaja on saattanut jotakin opettaa tai teettää jotakin helppoa hommaa työssäoppimisjaksolla. Mitä tapahtuu, kun nuori menee ensimmäiseen oikeaan työpaikkaansa - jos siis onnistuu sellaisen saamaan? Kuinka hänelle voidaan antaa vastuu toisesta ihmisestä? Tai monimutkaisesta koneesta tai työprosessista? Toivoa sopii, että nuori uskaltaa kysyä, jos ei tiedä, ennen kuin tekee asiat pieleen.

Olikos se nuorisotakuu sitä, että jokainen koulunsa pättävä nuori pääsee joko töihin tai opiskelemaan peruskoulun jälkeen? Kuinka se hoidetaan, kun jo ennestään vähiä opiskelupaikkoja vähennetään kovalla kädellä? Erityisen huolestuttavaa on se, että opiskelupaikat katoavat maaseudulta. Alaikäisten opiskelijoiden pitäisi muuttaa asumaan itsenäisesti kauas kotiseudulta. Joillekin se sopii ja on jopa toiveenakin, mutta monet 16 - 17 -vuotiaat haluaisivat vielä asua kotona ja pysyä kotisudulla - etenkin pojat. Ei ole hyvä ajatus lähettää pahimmassa murrosiässä olevia poikia yksin pois kotoa "opiskelemaan" eli viettämään luppoaikaa kaupunkiin. Turvalliset kotiokuviot ja normit suojelisivat heitä pahimmilta törttöilyiltä, jos opiskelut voisi hoitaa kotoa käsin. Toki on nuoresta kiinni, millainen murrosikä sattuu tulemaan, mutta ei se erityisen helppo ajanjakso monellekaan ole. Silloin on kuitenkin tehtävä tärkeimmät päätökset koko loppuelämän ammatin suhteen. 

Vielä viime vuosikymmenellä puhuttiin siitä, kuinka jokaisen on varauduttava vaihtamaan ammattia ainakin kerran työuransa aikana. Nyttemmin on kuitenkin tehty entistä hankalammaksi päästä opiskelemaan uutta ammattia, jos on jo saanut yhden koulutuksen. On vaikeampi saada opiskelupaikkaa, mutta myös toimeentulo on vaikeampaa ja tukien saaminen lähes ylivoimaista. Mitä siis tehdä, jos huomaa, ettei opiskeltu ammatti sovikaan tai jos liian myöhään oivaltaa, mikä olisi oma ala? Entisaikaan saattoi vaihtaa opiskelualaa tai hankkia useamman koulutuksen. Voiko enää?