Matkustin taas junalla. Sain huippuystävällistä palvelua Pasilan asemalla. Ryntäsin hiki päässä sisään lipputoimistoon ja pääsin heti tiskin luo. Huomasin ennättäväni kenties edelliseen junaan tuntia myöhemmin lähtevän sijaan. Virkailijamies vakuutti, että ehtisin ihan hyvin aikaisempaankin. Hän tulosti lipun ja jopa merkitsi siihen valmiiksi lähtölaiturin! Huomautti vielä, että aikaa junan lähtöön on niin paljon, että ehtisin vaikka kahville. Jäi erittäin hyvä muisto tapahtumasta.

Ensimmäinen junani oli pendolino. Se oli uuden oloinen ja viihtyisä juna, josta puolet oli menossa kokkolaan, puolet Ouluun. Yritin käyttää nettiä, mutta vr- junaverkko taisi olla ylikuormittunut, sillä nettisivun lataaminen kesti toivottoman kauan. Seuraavassa junassa oli muutenkin väljempää ja nettikin toimi moitteetta.

Oli erikoista olla pendolinossa, joka lähti myöhään iltapäivällä. Tosi moni matkustaja teki selvästikin töitä tietokoneellaan. Eräs hoiteli puhelimessa työasioitaan, ja se oli aika vaivaannuttavaa. Selvästikin oli kyse valtion palkkausjärjestelmäasioista. Useimmilla oli läppäri tai kännykkä kädessään ja väki näytti kaikin puolin tietotyöläisiltä.

Sitä ihmettelen, että kun menen paikalleni istumaan, saattaa käydä niin, että viereisellä paikalla istuva ei edes katso minuun päin, tervehtimisestä puhumattakaan. Minusta olisi asiallista vaikka nyökätä tai yleensä katsahtaa tulijaan päin, siis huomata, että joku siihen tulee. Allergiahyteissä sen sijaan useimmat tervehtivät, jotkut jopa ääneen. Se tuntuu mukavalta. 

Junamatkat herättävät aina monenlaisia ajatuksia. Se hyvä puoli tässä tilanteessa on, että saa usein matkustaa junalla ja pääsee pohdiskelemaan matkalla olemisen ja matkakumppanuuden filosofiaa.