Yksi vuorotteluvapaani  tavoitteistani on vapautua työuupumuksesta. Jotakin pitää oppia tekemään toisin, jos aikoo pysyä hengissä. Riittävä lepo ja stressitön elämä ovat hyviä keinoja voimien palauttamiseen, mutta on myös syytä analysoida tilannetta ja miettiä, miten eteenpäin.

 

 

Niinpä kun elokuussa osui kirjastossa eteeni Joanna Rosen ja Aleksander Perskin kirja Ylitunnollisuus. Eroon suorittamisen pakosta (Minerva 2010), se vaikutti hyvinkin käyttökelpoiselta oppaalta. Minuahan on joskus töissä toisaalta kiitetty, toisaalta moitittu tunnollisuudesta. Tunnistan myös sisäisen piiskurin, joka vaatii suorituksia. Lainasin siis kirjan, mutta en sitten kyennytkään  sitä avaamaan pariin kuukauteen. En jaksanut.

Ehkäpä  olen nyt kenties riittävästi levännyt, sillä kirja alkoi kiinnostaa, ja sainkin sen luettua melko nopeasti. Se osoittautui todella monipuoliseksi esitykseksi lähinnä nuorten naisten uupumuksen syistä ja työkaluista muutoksen tielle. Monet asiat voi yleistää muihinkin ikäryhmiin ja kuormittavien olosuhteiden ja toimintatapojen aiheuttamiin  stressitiloihin, ylenmääräisiin vaatimuksiin ja tavoitteisiin. Kirja myös syväluotasi sitä, mikä yhteiskunnassamme sairastuttaa yhä nuoremmat, saa heidät vaatimaan itseltään liikoja ja masentumaan, kun huomaavat, etteivät kykene saavuttamaan omia tai toisten asettamia vaatimuksia. Individualismin korostaminen yhteisyyden sijaan, taloudellisten arvojen ylikorostuminen ja krooninen unen ja levon puute tulivat esille, samoin kyvyttömyys hiljentyä ja olla läsnä.  

Kirjoittajista Aleksander Perski on Karoliinisen instituutin Stressikeskuksen johtaja, Joanna Rose toimittaja. Heillä on täsmällistä tutkimustietoa aiheesta, ja se lienee sovellettavissa suoraan myös Suomeen. Hänen  mukaansa parantuminen on mahdollista, vaikka se työtä vaatiikin. Kirja sisältää monia käyttökelpoiisia ohjeita siihen, miten päästä alkuun ja välttää uusi katastrofi. 

En koe olevani ihan samanlaisessa tilanteessa kuin kirjan alussa kuvatut nuoret naiset, mutta tunnistin kyllä monia uupumuksen oireita ja vääriä toimintatapoja. Olosuhteisiin työpaikalla ei paljonkaan voi vaikuttaa eikä työpaikan vaihtokaan tässä iässä ole enää realistinen vaihtoehto, vaikka eläkeikään onkin vielä pitkästi. Omaa sisäistä orientaatiotaan voi kuitenkin pyrkiä muuttamaan ja yrittää toimia arjessa toisin. Erittäin hyödyllistä luettavaa!

Kirjan lopussa esitettiin terävää kritiikkiä koko nyky-yhteiskunnalle, joka kaipaisi uudelleenajattelua sen suhteen, mitkä ovat ne todelliset arvot, joiden mukaan haluamme elää. Onko niin, että koneista ja laitteista huolehtiminen sekä rahan kerääminen ovat monin verroin tärkeämpiä kuin hoito- opetus- ja sosiaalityö, ihmissuhteet ja yhteisöllisyys? Onko naisten tekemä työ yleensäkin vähäarvoisempaa kuin miesten? Mitä palkkataso eri aloilla kertoo yhteiskunnan arvostuksista? Tällä hetkellä yhteiskunnassa kaiken mittarina on raha ja tehokkuus. Ne näyttävät myös sen, mitä pidetään tärkeänä. Tästäkin aihepiiristä kirjassa oli teräviä oivalluksia.

 

Toinen vastikään lukemani ajankohtainen kirja on Jaana-Mirjan Mustavuoren  Olemisen talossa. Hidastajan vuosi (Kirjapaja 2009).Voi hyvin -lehden entinen päätoimittaja irtisanoutuu tehtävästään ja muuttaa vuodeksi maalle rauhoittumaan ja nauttimaan hiljaisuudesta. Kirjassa hän kuvaa hyvin niitä tuntoja, joita hiljaisuudessa kohtaa: tunnistaa oman sisäisen Marttansa ja Mariansa kuten myös sisäiset mölyapinansa, jotka häiritsevät olemista jatkuvalla pälätyksellään. Tavoitteena on oppia olemaan läsnä tässä ja nyt. Talven aikana luonto ja talon rauha auttavat uuteen levollisuuteen ja antavat voimia uuden elämänvaiheen kohtaamiseen. Kirja sopi oikein hyvin juuri nyt luettavakseni. Aloitin sen maalla, iltahämärissä keinustuolissa istuen ja jatkoin kotona yksin ollessani. Suosittelen kaikille muillekin downshiftaajille.