Hiljainen viikko on huipentumassa kristinuskon keskeisten tapahtumien muisteluun. Kiirastorstain messu alkaa kohta kirkoissa. Minä kuuntelen katolista messua radiosta, sillä olen liian flunssainen menemään omaan kirkkoon.

Kiirastorstain iltamessu on aina vaikuttava: Jeesuksen viimeisen aterian muistelu, ehtoollispöydässä yhteys Kristukseen ja toisiin kristittyihin ja lopuksi alttarin verhoileminen mustaan Jeesuksen kärsimyksen muistoksi. Viimeiseksi lauletaan hämärässä kirkosssa ilman säestystä Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se...

Paastonaikana - seitsemän viikon ajan - on ollut tarkoitus valmistautua pääsiäiseen ja tutkailla oman elämän suuntaa ja arvoja. Taas kerran totean, etten ole kyennyt hiljentymään puhumattakaan siitä, että olisin luopunut jostakin saadakseni parempaa tilalle. Perinteinen karkkilakkonikaan ei ole onnistunut täydellisesti.  Niinpä odotankin kuulevani Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarnan, jossa myös paastossaan epäonnistuneita kehotetaan iloitsemaan pääsiäisen ylösnousemuksesta. 

Nykyisin ei ole kovin muodikasta olla vakaumuksellinen kristitty. Toisaalta kuulee sanottavan, ettei sellaiseen kannata uskoa, mitä ei voi nähdä eikä millään todistaa oikeaksi. Toisaalta kerrotaan mitä kummallisimpiin oppeihin uskovista ihailevaan sävyyn: on Karhun kansaa, uuspakanuutta ja enkelioppeja. Joitakin houkuttavat muut maailmanuskonnot ehkä eksoottisuudellaan. Mikähän on mennyt pieleen kristinuskon opetuksessa, kun sen syvintä olemusta ei ymmärretä? Jumalan armo ja rakkaus jäävät ymmärtämättä. Ihmiset kantavat taakkoja, joista voisivat päästä ja saada rauhan sieluunsa.

Kohta alkaa radiossa Matteus-passio. Nyt voin pitkästä aikaa kuunnella sen kokonaan, kun en mennyt kirkkoon. Kotimaassa oli erinomainen Topi Linjaman kirjoittama essee sen sisällöstä. Tuskin jaksan keskittyä vain kuunteluun, mutta ihanaa nauttia sen soinnista muiden puuhien taustanakin.

Siunatkoon Kaikkivaltias pääsiäisaikamme!  

Antoisaa pääsiäistä!

Kuvahaun tulos haulle pitkäperjantai