Jo oli kovat ukkoset eilisiltana! Kun yksi kuuro oli poistunut, alkoi jo kuulua uutta jyminää. Neljä kovaa kuuroa kulki ylitsemme eilisiltana nukkumaanmenoaikaan. Kaksi tuli ihan päälle ja jytisytti kalliota. Salamoita tuli ihan yhtenään. Aika hieno luonnonnäytelmä. Välillä salamat värjäsivät taivaan punertavaksi tai violetiksi.

Täällä maalla joudutaan aika spekuloimaan sillä, katkaistaanko sähköt vai ei, ja jos katkaistaan, niin milloin on oikea hetki. Eilen katkaisimme kahdesti. Muutamaan kertaan myös katkesivat ennen kuin ehdimme saada päätöstä aikaan.

Minua ei varsinaisesti pelota ukkosella, jos olen turvassa, mutta ulkona kylläkin, varsinkin aukeilla paikolla. Sen verran syvään jäi muisto saamastani salamaniskusta, vaikka siitä on aikaa jo kolmisenkymmentä vuotta. Sateenvarjoa en enää ukkosella käytä, ellei ole ihan pakko. Ei kannata kellekään sanoa, ettei ukkosta kannata pelätä. Kyllä kannattaa. Pitää ymmärtää olla varovainen.     

Kaunista salamointi kyllä on, vaikuttavaa. Niin mahtavat taivaan voimat, joille ihminen ei voi mitään. Eilen bonuksena neljännen ukkosen jälkeen mennessäni ulos kytkemään sähköjä takaisin näin hätkähdyttävän näyn: syvän punertavankeltainen melkein täysi kuu mollotti pilvettömällä taivaalla naapurin pellon takana. Jotenkin uskomaton kontrasti hetkeä ennen raivonneeseen salamointiin ja sateeseen.