Kävin kirkossa. Kiirastorstain ja pitkäperjantain jumalanpalvelukset ovat vaikuttavia ja yleensä asian ytimessä.

 

Tänään oli valmistautuminen toimittajilla tainnut jäädä vähiin. Moni pieni seikka, johon ei tavallisesti kiinnitä mitään huomiota, havahdutti. Ensinnäkin yleensä pieni kirkko täyttyy kiirastorstaina ääriään myöten, jonka vuoksi menin todella hyvissä ajoin, kaksikymmentä minuuttia ennen alkua. Olin neljäs paikalla olija. Toki lisää tuli juuri ennen aloitusta, mutta enemmänkin olisi mahtunut.

 

Ensin tuli sakastista esiin sijaiskanttori, joka meni urkuparvelle. Hetken kuluttua, juuri ennen aloitusta, avustava pappi riensi kasukan helmat heiluen urkuparvelle. Siellä soviteltiin aamenien säveliä paikoilleen. Se kuulosti mukavalta kaikuessaan hiljaa muutenkin hiljaisessa kirkossa. Sitten soivat kellot ja palvelus alkoi. Saarnan sijasta oli alussa rippisanat. En ihan saanut ajatuksesta kiinni, mutta ehkä sana kohdistui tällä kertaa jollekulle muulle.

 

Liturgiassa oli pieniä epävarmuustekijöitä – välillä odoteltiin sitä aamenta urkuparvelta, välillä liturgi aloitti terssiä matalammalta, kun ei sävellajia kuulunut. Eipä tuo kovin haitannut. Tekstinlukijana oli charmantti ikämies, jonka olen nähnyt kirkossa usein muutenkin. Hän astui joka kerta juhlallisesti pianon ääreen, kulautti lasista vettä, astui sitten kirjan kanssa  lukupulpetin ääreen ja luki miellyttävän rauhallista vauhtia tekstit, jotka sinällään jo olivat hyvin vaikuttavia. 

 

Toisen tekstin jälkeen istuuduimme, jonka jälkeen pappi kehotti nousemaan takaisin uskontunnustusta varten. Sitten tuli virsi. Ensimmäisen säkeistön alussa sakastista ilmaantui esiin mies haavin kanssa. Koska kolehtia ei ollut ilmoitettu, kumartuivat kaikki samanaikaisesti poimimaan käsilaukkunsa lattialta löytääkseen kolehtirahaa. Se näytti hauskalta – kuin  olisimme kumartaneet yhtä aikaa. Vähän epäilytti antaa, kun ei tiennyt mihin kohteeseen se meni. Asia selvisi rukouksessa, jossa pappi korjasi asian ja rukoili Medialähetys Sansan puolesta. Varmaan useammat olisivat antaneet kolehtiin jotakin tai enemmän, jos olisivat tienneet kohteen, olipa se mikä tahansa.

 

Ehtoollinen sujui nopeasti, koska alttarin lisäksi myös ulko-ovella jaettiin ehtoollista. Oli ehkä odotettu suurempaa väkimäärää. Tuntui mukavalta, että alttarikaiteen ääreen polvistuessani sain hymyn ja nyökkäyksen kummallakin puolellani olevalta henkilöltä. En muista aiemmin kokeneeni noin konkreettista yhteyttä.

 

Jumalanpalveluksen kohokohta minulle on lopussa, kun pimennetyssä kirkossa lauletaan ilman säestystä Käy yrttitarhasta polku. Sitä ennen alttarilta on viety kaikki pois ja verhoiltu se mustiin. Alttarille on asetettu orjantappurakruunu ja viisi tummanpunaista ruusua. Ehtoollisvälineiden, kynttilöiden ym. rekvisiitan pois vieminen ei koskaan suju oikein juhlavasti. Monen ihmisen kiireiset askeleet sakastiin ja takaisin tekevät vähän rauhattoman vaikutuksen. Onneksi kenenkään korot eivät tänä vuonna kopisseet. Laulu kajahti upeasti.  No, valot tosin räpsähtivät kirkon takaosaan kesken laulun, mutta ne sammutettiin pian uudelleen. Parasta oli se, että laulun loputtua kaikki jäivät istumaan kirkkoon ihan hiljaa melkoiseksi toviksi. Se oli vaikuttavin hetki koko illassa.

 

Huomisaamuna kymmeneltä jatketaan.