Olen viime vuosina usein kiinnittänyt huomiota toimittajien kysymyksenasetteluun haastattelutilanteissa. Minua ärsyttää, että haastateltavalle syötetään vastaus jo kysymyksessä. Juuri äsken radiossa kysyttiin: ”Kuinka harmillista tämä on?” Vastaaja voi vastata vain: ”No, onhan se harmillista.” Erittäin usein kysytään myös tyyliin ”Kuinka pahalta sinusta tuntui, kun läheisesi kuoli?” ”Kuinka tyytyväinen olit siitä, että voitit kisan?” Vastaus on aina laimea: No, pahaltahan se tuntui. / Kyllähän se tuntui tosi pahalta. Juu, olin tyyväinen. / Totta kai olin tyytyväinen.

 

Miksi ei voisi antaa vastaajalle tilaisuutta määritellä itse tuntemuksiaan? Miltä teistä tuntui, kun kuulitte voittaneenne kisan? Millaisia ajatuksia läheisesi kuolema toi mieleesi? Luulisi, että tällainen perusasia olisi opetettu jo toimittajan uran alkumetreillä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että päinvastaiseen suuntaan ollaan menossa ja johdattelevat kysymykset ovat yhä yleisempiä.