Havahduin tänä aamuna yläkerran ikkunan ääressä pihan tapahtumiin. Harakka raateli sätkivää pientä eläintä. Hain kiikarin ja huomasin, että eläin oli karvainen, nelijalkainen ja harakkaa pienempi. Kissanpoikanen? Tajusin, ettei mitään ollut enää tehtävissä pienen pelastamiseksi - ja olisiko ollut siihen edes oikeutta vai pitääkö luonnon antaa toimia omien lakiensa mukaan? En voinut kuitenkaan katsella touhua kuin hiukan silmäluomen raosta, niin pahaa se teki. Harakka käänsi eläimen selälleen ja nokki kiivaasti kiemurtelevaa otusta. Lopulta nytkähdykset harvenivat. Harakka irrotti jokin sisäelimen (sydämen?) ja lähti se suussaan muualle. Jonkin ajan kuluttua se palasi takaisin hakemaan uutta annospalaa, poistui sen kanssa ja palasi jälleen jonkin ajan kuluttua. Lopulta jäljelle jäi vain kasa karvoja, joita tuuli leyhytteli. Ruokkiko harakka omaa perhettään?

Tuntui kauhealta seurata tapahtumasarjaa, vaikka samanlaistahan luonnossa tapahtuu kaiken aikaa. Ja jokuhan on surmannut myös minun syömäni lihat. Mahtaisiko se ulkopuolisen silmin näyttää sen vähempää julmalta? Sitä surin, jos uhriksi joutunut eläin oli vaikkapa jonkun naapurin kissanpoikanen. Sellaisia tosin tuskin laskettaisiin vapaana juoksentelemaan. Vaan ehkäpä se olikin citykanin poikanen? Jostakin syystä tuo ajatus lieventääkin tuskaa. En toivoisi citykanien leviävän tänne, vaikka lienee vain ajan kysymys milloin niin tulee käymään. Yksi kani meidän pihalla on jo havaittu noin vuosi sitten. Silloin se tunki niin lähelle pihassa ruokailevaa rusakkoa, että tämä potkaisi sen tiehensä. Samanlaista kohtelua toivon jatkossakin.

Nyt harakka näyttää kekkaloivan pihalla jälleen. Ehkä se odottaa, että seuraava saalis saapuu paikalle. Nytpä tuleekin ihminen...