Tänään on Hesarin kuukausiliitteessä iso juttu Puolangasta, kainuulaisesta kunnasta, joka on brändännyt itsensä pessimistisellä elämänasenteellaan ja päässyt siten jopa BBC:n uutisiin ja sitä myöten maailmanmaineeseen. Puolankalaisten pessimismi ei ole tuulesta temmattua. Omat juureni ovat puoliksi Puolangalla, ja tunnistan helposti asenteen niin itsessäni kuin edesmenneissä äidissäni ja mummissani. "Mitäpä se hyvejää" on tuttu lausahdus, joka hetkessä vie mielikuvissa mummolan pirttiin.

Puolanka on kaukana kaikesta. Isot väylät, niin rautatiet kuin valtatietkin kiertävät Puolangan kaukaa. Sinne täytyy asiakseen mennä, harva joutuu sattumalta. Oulusta tullessa on vastassa kyltti: Seuraavana Puolanka - vielä ehdit kääntyä pois. Houkuttelevaa. Taustalla ovat tietysti nälkämaan olosuhteet: kaikesta on ollut pula, pellot ja metsät ovat tuoneet vain niukan elannon, välimatkat ovat olleet pitkiä. 

Puolankalaiset keksivät reilut kymmenen vuotta sitten ottaa ilon irti pessimismistään. Perustettiin ihan Puolangan pessimistipäivät. Ne alkavat vuosittain 1.1. ja päättyvät 31.12. Eräänä vuonna satuin käymään sukulaisten luona juuri pessimistipäiven aikaan, ja ostin muutaman rintanapin: "Mitäpä se hyvejää" tietenkin, lisäksi "Kun luulet olevasi pohjalla, se onkin vasta välipohja" sekä tietenkin "tolokku". Puolangalla on puhuttu ihmisestä, joka on tolokku jo kauan ennen kuin pääministeri Sipilä toi termin "tolkun ihminen" yleiseen tietoisuuteen. Hänhän onkin kotoisin Puolangalta hänkin...

Lisätehoja brändäykseen on tuonut mies maailmalta, jutussa haastateltu Tommi Rajala, joka on perheineen asettunut Puolangalle vuonna 2015. Hänellä on yhteyksiä eri puolille maailmaa ja videokuvaajan taitoa. Niinpä hän on toiminut mm. kunnan hankekoordinaattorina. Nykyisin pessimismipäivät työllistävät häntä. Artikkelista kävi ilmi kylläkin myös surullinen seikka: pessimistien saadessa uudet tilat paikalla ollut kylän ainoa sekatavarakauppa joutuu lopettamaan toimintansa, kun tilat menevät alta. Sitten ei kunnan alueelta saa edes kalssareita ostettua. Toisaalta jos jokin muu taho olisi ostanut tilat, olisi tilanne luultavasti sama. Puolangalla toimivista yrittäjistä on lehden mukaan vain muutama alle eläkeikäinen. Onko siellä ensi vuosikymmenellä enää yhtään yritystä? Tai asukasta?

Kävimme lapsuudessani Puolangalla joka kesä heinätöiden aikaan. Kun lähdimme kotiin, mummi hyvästeli aina sanoen, että me emme sitten enää näe, koska hän kuolee ennen seuraavaa kesää. Siinä kohti pessimismi oli kuitenkin aiheetonta: hän eli yli kahdeksankymppiseksi. Sillä perällä, jossa mummolani oli (40 km kirkonkylän keskustasta) ei liene enää yhtään talviasukasta. Äiti aikanaan käveli kouluun 17 km matkan ja asui viikot koulun asuntolassa. Talvella pääsi nopeammin, kun saattoi hiihtää. Mitähän jos jokin lapsiperhe päättäisi asettua asumaan sinne nyt? Lapset kai haettaisiin 40 km päähän kouluun taksilla joka aamu?

Äiti olisi parikymmentä vuotta sitten halunnut rakennuttaa perintöpalstalleen rantamökin, mutta kunta ei salli rakentaa kuin 100 metrin päähän rannasta, ettei tule liian ahdasta! Niinpä jäivät myös kesäasukkaat saamatta. Tilanne on edelleen sama. Näkisivätpä kunnan kaavoittajat vaikka Tampereen lähijärvien kesämökkitiheyden! Äidin kotijärvellä ei naapurin mökkejä näy eikä kuulu. 

Suorastaan surkuhupaisalta kuulosti jutussa se tieto, että Paljakan hiihtokeskus (jolla on vaikeuksia pärjätä Ukko-Hallalle) on päättänyt tänä vuonna satsata kiinalaisturisteihin. Sekin vielä!

Tulevaisuus näyttää, miten Puolangalle käy. Kenties uusi nousu tapahtuu sitten, kun maailman miljardi ilmastopakolaista etsii uusia kotikontuja. Tilaa riittää. Jos netti vielä silloin toimii, on etätöitä mahdollista tehdä rajattomasti. Kenties silloin tarvitaan myös viljelijöitä ja peltomaata. Nytkin olisi asuminen todella edullista. Mainittu Rajala oli ostanut 200 neliömetrin talon uima-altaineen hintaan 25 000 €. Pikkuisen eroa vaikkapa Helsingin yksiöihin hintaan alkaen 150 000 €...