Aamulla oli kirkas auringonpaiste ja pari astetta lämmintä. Lähdin töihin, ja kävelytiellä kohtasin hauskan näyn: kuusi urossorsaa taapersi yhtä jalkaa ojan suunnasta kohti nurmikenttää. Kuin mieskuoro! 

Välituntivalvonnassa tarkenin hyvin talvipalttoossani, mutta hiukan vilutti, kun näin joidenkin lasten juoksentelevan pihalla ilman päällysvaatteita tai jopa pikku topissa! En voi ymmärtää. Asiasta sanominen ei auta yhtään. Ehkäpä elämä joskus sitten opettaa, kun ei halua enää jatkuvasti olla flunssassa...  Tai ehkäpä siinä karaistuu. (Minulle niin ei kylläkään ole käynyt.)

Töistä lähtiessäni alkoi sadella räntää. Kuuro oli kovin paikallinen, sillä kotiportilla ei enää satanutkaan vaan paistoi taas aurinko. 

Illalla päätin lähteä sauvakävelemään. Aurinko paistoi lähtiessäni, mutta tuuli oli aika viileä. Reippaasti askelsin lähiteitä pitkin. Sitten tuli pieni yllätys: alkoi sataa rakeita. Ei mitään kananmunankokoisia, vaan pieniä, muutaman millin kokoisia. Niitä sitten riittikin loppumatkaksi eli pariksikymmeneksi minuutiksi. Sitten olikin maa jo valkoinen.

Valkovuokot hytisivät kylmässä, olivat laittaneet terälehtensä suppuun ja selvästi odottivat lämpimämpiä kelejä. Niin me ihmisetkin! Ehkä ensi viikolla...