Kävelin tänään illansuussa töistä kohti ruokakauppaa. Vastaani tuli iäkäs täti, joka pysäytti minut ja sanoi: "Minua itkettää!" Sitten hän purskahti itkuun.  

Pysähdyin ja kyselin syytä. Hän kertoi, että häntä kiusataan. 14 - 15-vuotiaat pojat heittelevät kakkaa hänen ikkunoihinsa ja potkivat ovea. Tänään oli laitettu koirankakkapussi hänen ovensa eteen. Hän asui yksin eikä halunnut mennä kotiin, koska ei tiennyt, mikä siellä odotti. Kuulosti kammottavalta! Kyselin sitten lisätietoja ja kuuntelin hänen kertomustaan. Juttelimme varmaan varttitunnin. Välillä hän itki, välillä kertoi jotakin iloisempaa. Lopuksi hän kysyi: "Voitaisko halata?" Tokihan. Niin halasimme. Toivotin hyvää pääsiäistä ja toivoin, että kaikki kääntyisi parempaan päin. Se sai hänet purskahtamaan uudelleen itkuun.

Tuntui kurjalta antaa hänen jatkaa matkaa. Samalla tiedostin, että samanlaisia yksinäisiä vanhuksia on kaupungissamme satoja, ellei tuhansia. Kaikilla ei ole rohkeutta edes astua ulos kodistaan eikä varsinkaan pysäyttää vastaantulijaa, jotta saisi jutella jonkun kanssa. Tämä täti vakuutti, että hän kyllä lähtee pääsiäisenäkin ulos kodistaan.

Kunpa hänelle tulisi hyvä pääsiäinen, ja kunpa kiusantekijät saataisiin kiinni ja lopettamaan inhottava käyttäytymisensä.  Kunpa kenenkään vanhuksen ei tarvitsisi olla ihan yksin.