Onneksi satuin huomaanaan eilen, että Yle Teema lähetti Helsinki Lit -kirjalisuustapahtuman suorana lähetyksenä eilen ja tänään. Olipa hyvä! Kokeiden korjailun ja kotitöiden ohella saatoin osallistua tapahtumaan, joka olisi muuten mennyt ihan ohi. Tosi kiinnostavia keskusteluja, joiden välissä Aleksis Salusjärvi, Juha Itkonen ja Hanna Jotain keskustelivat kuullun herättämistä ajatuksista. Kaikki a akeskusteluja en kuullut tai ehtinyt kuuntelemaan, mutta useita kuitenkin.

Keskustelijoita oli kaksi, ja he saivat jutella rauhassa, kiireettömästi, annetuista (tai valitsemistaan?) teemoista. Useimmat keskustelijat olivat kirjailijoita, mutta eivät ihan kaikki. 

Eilen kuuntelin Rosa Liksomia ja Mark Levengoodia, joiden keskustelu oli hauska ja viihdyttävä. Kunpa olisi pian aikaa tarttua Rosa Liksomin kirjaan Hytti nro kuusi, jonka sain synttärilahjaksi. Liksomia ja Levengoodia yhdistivät kokemukset Suomen ja Ruotsin välillä liikkumisesta. Liksomilla on lisäksi suhde Venäjään.  

Toinen eilen kuulemistani oli Jonas Hassen Khemirin ja Riikka Pulkkisen keskustelu. Se oli jotenkin kankeaa - jännittiköhän Pulkkinen kovasti?  Hän selitti heidän aiempia keskustelujaan sen sijaan että olkisi kysynyt vieraalta hänen mielipiteitään. Ei tullut ihan selväksi, millainen kirjailija Khemiri on.

Pidin kovasti kommentaattoreiden jutusteluista myös. Erityisesti Juha Itkosen sädehtivä innostus ja Aleksis Salusjärven hyvät kysymykset ja kommentit ilahduttivat.

Tänään kuuntelin kolme keskustelua. Ensimmäinen, Tommi Kinnunen ja Katri Lipson, oli pettymys. Ehkä he eivät olleet sopivat keskustelukumppanit toisilleen. Kinnunen aloitti kritisoimalla heidän saamaansa aihetta ja tuntui muutenkin valmistautumattomalta - ja ehkä siksi puhui paljon. Lipson aluksi enemmän kuunteli. Hän vaikutti varautuneelta ja analyyttisemmalta, mutta keskittymiseni herpaantui, kun ei alussa tunnuttu löytävän yhteistä säveltä. 

Seuraava kesksutelu olikin sitten säkenäintiä joka sekunti: Hannu Väisänen ja Hanna Saarikoski. He ovat molemmat kuvataiteilijoita, muusikoita ja ainakin Väisänen myös kirjailija. Saarikoski taisi myös jännittää esiintymistä tosi paljon, mutta hänellä oli syvällisesti pohdittuja ajatuksia taiteesta, ja hän oli selvästikin valmistautunut tosi hyvin. Molemmipuolinen ihailu paistoi kummankin katseesta, ja keskustelua oli ilo seurata. Ihan pakko saada pian Väisäsen uusin kirjakin luettavaksi, ja tekee ehdottomasti mieli mennä Kiasmaan katsomaan Saarikosken performanssi Pariisista. Keskustelusta jäi mieleen monenlaisia fragmentteja, esimerkiksi sellainen, että kun Väisänen on saanut kirjan valmiiksi ja pois käsistään, hänellä on tarve siirtyä tekstin mustavalkoisuudesta värien maailmaan, ja hänellä on eräs tietty keltainen väri, jota hän ottaa ja levittää koko kehollaan suurelle kankaalle terapiamielessä. Keskustelu huipentui Väisäsen kauniisti yleisölle laulamaan ranskankieliseen rakkauslauluun.  

Heidän jälkeensä keskustelivat Sadie Jones ja Juha Itkonen. Hieno keskustelu sekin, ja heillä oli elvästi yhteneviä kokemuksia kirjailijuudesta. Keskittymiseni hiukan herpaantui ruuanlaiton vuoksi.

Sara Stridsbergin ja Claes Anderssonin keskustelua seurasin myös kyökin puolelta leipoessani raparperipiirakkaa. He puhuivat mielisairaalamiljööstä, josta Stridsberg on viimeksi kirjoittanut.

Lounaani jälkeen saatoin taas keskittyä kuuntelemaan. Helen Macdonald ja Sirpa Kähkönen keskustelivat vahvasti kirjoittamisesta, ympäristöstä ja maailmasta yleensä. Kähkönen luki kysymykset paperista, mutta se lienee ymmärrettävää, kun keskustelu käytiin englanniksi, mikä ei hänelle liene jokapäiväisesti käytössä oleva kieli. Macdonaldin erikoisista vaiheista kerrottiin Hesarissakin muistaakseni eilen. Hän oli luopunut akateemisesta urasta ja lähtenyt kasvattamaan haukkaa nimeltä Mabel. Juuri suomennettu kirja kertoo niistä vaiheista (H niin kuin haukka). Hän oli eloisa esiintyjä, jota oli hauska kuuntelemisen lisäksi myös katsoa. Kun hän luki näytteen kirjastaan, hän eläytyi siihen vahvasti ilmeillään ja käsillään. Hän ihasteli sitä, että avattuaan ikkunan Helsingin keskustassa tänä aamuna ensimmäinen ääni oli satakielen laulu. Tiedän tunteen! :-) 

Viimeinen esiintyjä  oli Mark Levengood, joka turisi ruotsiksi kertoen itsestään ja suvustaan mutta myös jaellen elämänkokemusta kirjallisuuden voimasta. Hän on hauska ja monipuolinen esiintyjä, jota oli ilo kuunnella. (Hän myös tunnusti, että kaikki hänen juttunsa eivät ole ihan sellaisenaan tosia, sillä kirjailija käsittelee tosiasioita vapaasti.) Jopa minäkin huomasin, että Lempi-tädin kertoma iltasatu on tullut vastaan kirjallisuudessa ainakin kerran hiukan eri muodossa. 

Todella kulttuuriteko Yleltä televisioida tapahtuma suorana lähetyksenä. Olen syvästi kiitollinen! (Pitää muistaa laittaa palautetta Ylelle, jossa tuskin luetaan blogiani.) 

***

PS Nyt keskustelut ovatkin jo Yle Arenalla kuultaissa ja nähtävissä. Kannattaa katsoa. Otsikoiksi on myös poimittu paljon keskeisempiä asioita kuin mitä minä osasin muistista kaivaa esiin.