Tuli mieleen onnitella suvun ylioppilasta rahalahjalla. Kun en ole kuullut lahjashekkien kokonaan kadonneen, ajattelin hankkia sellaisen, kun emme pääse juhliin. Menin siis työpaikkaa lähimpään pankkiin. "Oletteko meidän pankin asiakas?" minulta kysyttiin. "En ole", myönsin. "No, sitten joudumme veloittamaan teiltä maksun shekin kirjoittamisesta. Kannattaisi mennä omaan pankkiin."  No, muistin, että lähistöllä on oman pankkini konttori. Siis sinne. Vaan kuinka ollakaan: sehän olikin remontissa koko rakennuksen siipi. Minä miettimään, missä mahtaisi olla seuraava konttori. Muistin, että 'oma' konttorimme on melkein kotimatkan varrella, vain kilometrin verran kävelyä lähimmältä bussipysäkiltä. Sinne. Hiki tuli kävellessä, mutta onneksi muistin suorimman reitin toisin kuin edellisellä kerralla. Vaan kuinkas kävikään? "Me olemme vain neuvontakonttori. Meillä ei ole kassapalveluja. Suosittelemme verkkopankin käyttöä." Ja katsahtaen  minuun arvioivasti: "Onhan teillä verkkopankkitunnukset?"  En ollut kiinnostunut lähestymään sukulaistyttöä verkkopankin välityksellä - enhän ole hänen nykyisestä sähköpostiosoitteestaankaan varma - vaan päätin jättää shekkiaikeen sikseen ja sujauttaa kortin kanssa samaan kuoreen ihan vain suoran setelin ilman pankkikotkotuksia.

Vielä yksi mutka ilmeni: kotoa löytyi kyllä onneksi seteli (kun pankeissa niitä ei taida enää olla!), mutta se oli melko ryppyinen lahjoitettavaksi. Niinpä suorin lähimmälle R-kioskille, joka myös postinamme erinomaisesti palvelee, ja kysyin vaihtaisivatko he setelini sileämpää. Se tehtiin ilomielin, ja luvattiin kortti matkaan vielä tänään, vaikka postilaatikon tyhjennysaika oli mennyt jo tuntia aikaisemmin. Se vasta oli hyvää palvelua.