Kuulin juuri uutisissa haastattelun, jossa mies kertoi käyttävänsä rahapeleihin, lähinnä lottoon, 60 - 70 euroa viikossa. Siis oikeasti? Todennäköisyys voittoon on minimaalinen. Laskin nopsasti, että 65 euron sijoitus vuoden aikana vie 3380 euroa. Jos harrastus jatkuu kymmenen vuoden ajan, mies on hukannut jo 33 800 euroa! Luulisi, että sillä rahalla voisi jo ostaa jotakin tarpeellisempaa. 

Ostoskeskuksissa huomio kiinnittyy eläkeläisiin, jotka kansoittavat hedelmäpelipaikat. En tiedä, voiko niistä voittaa todennäköisemmin kuin lotossa, mutta ihmetyttää, että todennäköisesti pienituloiset ihmiset heittävät rahansa suoraan Kankkulan kaivoon. Tokihan he tukevat kansanterveystyötä, mikä on hyvä asia, mutta monella saattaa olla vaikeuskia saada rahoja riittämään ruokaan ja lääkkeisiin.

Onko kyseessä addiktio, jolle ei voi mitään, vai elämän totaalinen tyhjyys, johon kelpaa täytteeksi vaikka hetken jännitys peliautomaatilla? Eikö näitä tarpeita voisi täyttää millään terveellisemmällä puuhalla? Nykyajattelun mukaan ihmisen vapauteen tehdä omia ratkaisujaan ei voi mitenkään puuttua, mutta voisiko jostakin löytyä korvaavaa, mielekkäämpää tekemistä, jossa ei hukkaisi rahojaan? Jos pelaamisen syynä on yksinäisyys, on se vain yksi oire kansakunnan suuresta ongelmasta, josta Juho Saari kirjoitti vastikään kirjan (jota en ole vielä lukenut mutta joka kiinnostaisi) ja oli kirjamessuilla haastateltavana. Miten ihmiset saataisiin yhteyteen toistensa kanssa, niin ettei tarvitsisi etsiä täytettä elämäänsä keinotekoisista asioista?