Kahta viimeisintä lukukokemustani yhdistää ainakin kaksi seikkaa: kumpikin on tuore suomalainen kirja ja kummankin kirjoittaja on äidinkielenopettaja. Muuten ne ovat aivan erilaisia.

Ensin luin Terhi Törmälehdon kirjan Vaikka vuoret järkkyisivät (Otava 2107). Se kertoo kainuulaistytöstä, joka lukiolaisena innostuu helluntailaisuudesta kielilläpuhumisineen ja uskonpohdiskeluineen. Liberaalien vanhempien ja körttiläisten isovanhempien mielipiteistä huolimatta hän käy kasteella ja pyrkii toimimaan seurakuntansa opetusten mukaan. Samalla seurataan toista aikatasoa, hänen myöhempiä vaiheitaan Kolumbiassa, johon hän lähtee ensin suurta helluntaikonventtia varten mutta jää sinne vuosiksi. Hän alkaa kyseenalaistaa vakaumustaan miettiessään omia vaiheitaan ja suomalaisten ystäviensä elämänkulkua.

Tarina tuntui ahdistavalta ja intomielinen helluntailaisuus vieraalta, mutta löysin kyllä myös yhtymäkohtia oman nuoruuteni aika mustavalkoisiin uskonnollisiin pohdiskeluihin. Ukin veisaamat körttivirret olivat hauska, minulle tutumpi elementti tarinan taustalla. Äidin rooli vapaamielisten ajatusten tarjoajana oli vähän tavallisuudesta poikkeava. Äiti innostui, kun luuli tyttöjen ostavan Alkosta itselleen viiniä, vaikka nämä olivat paikalla ihan muista syistä.

Joulunpyhien varsinainen lukuelämys oli Minna Rytisalon Rouva C (Gummerus 2018). Se kertoo Minna Canthin Jyväskylän-vuosista: seminaariajasta ja avioliitosta opettajansa Ferdinand Canthin kanssa. Tarina imaisi heti mukaansa ja tuntui kuin olisin viettänyt joulua Minna Canthin kanssa! Viehätystä lisäsivät tutut tapahtumapaikat ja alussa myös seminaarielämän kuvaukset. Minnan ajatuksiin ja intoon saada aikaan uudistuksia on helppo samaistua. Ferdinand oli myös kuvattu sympaattisena ja ymmärtäväiseä aviomiehenä, joka osasi arvostaa vaimonsa pyrkimyksiä. Ainoa asia, joka jäi mietityttämään, oli Cygnaeuksen toiminta. Onko sillä jotakin historiallista pohjaa?

Pidin kirjasta tosi paljon. Sen tyyli viestitti jotakin aikakaudesta ja oli virkistävä poikkeus pitkästä aikaa. Kieli soljui kauniina ja luonnollisena, ja tarina tuntui kulkevan omalla painollaan luonnollisesti ilman mitään 'tekemällä tehdyn' tuntua. Tämän jälkeen tuntuu välttämättömältä lukea Minna Canthin omia kirjoituksia. Onneksi niitä löytyy omasta kirjahyllystä.   

Molemmissa lukupiireissänikin tullaan varmasti keskustelemaan tästä kirjasta, ja odotan innolla toisten, varsinkin äidinkielenopettajien, kommentteja. Toisessa piirissä Rouva C on varsinaisena aiheena, toisessa joululoman lukukokemukset yleensä, ja arvelen suurimman osan lukeneen juuri tämän. Mielenkiintoista!