Luin nettilehdestä, että piispa Irja Askola oli oivasti uutenavuotena Senaatintorilla kiteyttänyt uudenvuodentoivomuksensa muotoon "valittamisesta välittämiseen". Juuri niin! On niin paljon apatiaa, masennusta, näköalattomuutta ja pessimismiä. Kansakunnan henkinen tila kaipaa todellakin kohennusta ja kaikki ihmiset lisää välittämistä.

On tullut erittäin selväksi päättäjien taholta, että suossa ollaan eikä sieltä ole nousemista, elleivät vähäisimmät eli pieneläkeläiset ja muut tukien varassa elävät luovu siitäkin vähästä, jota tähän asti ovat saaneet. Tärkeää tuntuu olevan, ettei ainakaan niiltä oteta lisää, jotka palkkaa tai pääomatuloja ansaitsevat. Veroja ei koroteta, ellei sitten arvonlisäveroa, joka taas osuisi kipeimmin niihin vähäisimpiin. Minä kyllä iloisena veronmaksajana olisin valmis maksamaan enemmän tuloveroa, jos eläkeläisten tuloihin ei tarvitsisi koskea ja vanhuksille pystyttäisiin tarjoamaan parempaa hoivaa.

Olisi myös hyvä miettiä, mistä välittävät, avuliaat ihmiset voisivat löytää todelliset avuntarvitsijat. Voi olla, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevista ei ole tietoa, koska he eivät pidä itsestään meteliä eivätkä rohkene sosiaali- tai diakoniatyöntekijän puheille. Aktiivisimmat saavat eniten, koska he jaksavat matkustaa leipäjonoon (ja heillä on varaa bussilippuun), osallistua työttömien tapahtumiin jne. Pitäisi jokaisen vähintäänkin katsoa lähiympäristöään tarkkaavaisin silmin. Ketä asuu lähellä? Mitä heille kuuluu? Ongelmana ainakin suurissa kaupungeissa on se, ettei naapureita tunneta. Saatetaan asua vuosia samassa rapussa kohtaaamatta kaikkia naapureita. Suomalaisen on myös vaikea yrittää tutustua. Siinä kannattaisi ottaa oppia monista välittömistä maahanmuuttajaperheistä. Hymy ja tervehdys eivät vie paljon aikaa mutta saattavat kirkastaa jonkun päivän.

Olen itse ruvennut tietoisesti hymyilemään enemmän vastaantulijoille kadulla kulkiessani, erityisesti pikkulapsille ja vanhuksille. Toivon, että se viestittää inhimillistä yhteyttä ja myötämielisyyttä toisia kohtaan. (Toki tilanteen mukaan - vältän mahdollisuutta kulttuurilliseen väärinymmärrykseen!) 

Miten voisi itsestään ja toisista kitkeä pois taipumusta valittamiseen? Se on niin helppoa, ja aihetta löytyy etsimättäkin aina helposti. Entä onko mitään tehtävissä ilonpilaajille, jotka nettikeskusteluissa syytävät moskaa jokaisen vähänkin positiivisen kirjoittajan niskaan? Onko nettiraivoajilla itsellään hirveän paha olla ja mielenterveys heikoilla, vai ovatko he vain muuten läpeensä negatiivisia ja pahuuteen taipuvaisia?   

Sitäkin olen miettinyt, mahtavatko nämä "Ensin on autettava oman maan köyhiä" -raivoajat paljonkin auttaa oman maan vähäosaisia? Kaikki hyperkriittiset maahanmuuton vastustajatkaan tuskin ovat itse heikko-osaisia. Voi kunpa osaisimme ottaa uudet tulijat välittäen vastaan ja auttaa uuteen alkuun täällä. Silloin ennuste tulevaisuudesta ja kotoutumisesta olisi huomattavasti parempi kuin silloin, jos tulijat kohdataan polttopulloin ja iskulausein. Jos olisin itse joutunut pakosta lähtemään omasta rakkaasta kotimaastani vaikkapa kauhean ydinkatastrofin takia, miten toivoisin minuun suhtauduttavan siellä, mihin saisin pelastauduttua? "Mene takaisin, säteilijä" vai "Tule meille, saat soppaa ja pääset meidän talliin asumaan".