Kävin pitkästä aikaa oman seurakunnan jumalanpalveluksessa. Olen niin usein kritisoinut, että lienee syytä kertoa myös positiivisista kokemuksista!

Lähdin yksin, koska Armaani ei halunnutkaan mukaan vaan vei minut vain autolla kirkolle. Tulin paikalle viime hetkellä mutta ajoissa kuitenkin. Tervehdin samaan aikaan paikalle pyyhältänyttä miestä sekä naista, jonka viereen satuin istahtamaan.

Heti ensimmäinen virsi kosketti, sillä se on yksi lukuisista lempivirsistäni: On Kristus kirkon Herra. Sekä sanat että sävel ovat mahtavat ja sopivat erinomaiseseti apostolien päivään.  Harmi vain, ettei srk:ssa ole tapana veisata virsiä kokonaan vaan vain vähän alusta. Juuri kun pääsee alkuun, pitääkin lopettaa ja virren ajatus jää kesken. Liturgia oli perinteinen. Kanttorin soittelemat vastausmusiikit olivat kaikki tuttuja, ja ainakin Bachin kaksiäänistä inventiota muistan itsekin nuorena soittaneeni. Evankeliumiteksti sai ajatukset kiitämään ja uusia oivalluksia syntymään, vaikka se oli niinkin perinteinen kuin Pietarin kalansaalis. Hämmästyin, kun saarnassa kuulin kirkkoherran ajatusten kulkeneen samoja latuja. 

Ehtoollisen aikaan liikutti se huolenpito, jota näin, kun ystävät auttoivat vanhoja ja raihnaisia ehtoollispöytään. Synninpäästö ja sen näkyvä merkki ehtoollinen tekivät hyvää sielulle.

Tänään oli myös kirkkokahvit, mikä on suuri parannus entiseen. Siinä on oiva tilaisuus jutella edes jonkun kanssa. Menin yksin istuvan miehen pöytään, ja pian jälkeeni siihen tuli vieressäni kirkossa istunut pariskunta. Aloitimme vilkkaan keskustelun ensin Jaakko Löytystä, kun kirkossa oli laulettu Kala-Pekka ja se toki herätti muistoja 40 vuoden takaa, ja sitten vaikka mistä muusta. Löytyi käsittämättömän paljon yhteisiä asioista! Lopulta kävi niin, että pääsin pariskunnan kyydillä kotiin - asumme yllättäen myös samalla suunnalla - ja vaihdoimme puhelinnumeroita.Saapa nähdä, jos vaikka jatkoa seuraa.  

Voi sanoa, että jp-käynti oli monella tapaa erittäin onnistunut. Olisiko ihan ollut johdatuksen makua! :-) Sain myös tietää mahdollisesta minulle sopivasta vapaaehtoistehtävästä, joka tosin ei ole omassa seurakunnassa, mutta jossa voisin jotakin tehdä toisten hyväksi.