Tänään kävin tutustumassa kahteen kirjastoon, Oulunkylään ja Maunulaan, jotka ovat aika lähekkäin. Kävelin välimatkan 25 minuutissa.

 

Oulunkylän kirjasto oli ostarin takana. Se löytyi helposti ja tuli samalla tutustuttua Ogelin ostariinkin.

 

Kirjasto oli avaran oloinen, yksi seinä oli kokonaan ikkunaa. Tullessa katse kiinnittyi ensimmäisenä  ovea vastapäisellä seinällä olevaan leikkipuistolaisten tekemään hienoon sinisävyiseen taideteokseen, jonka nimi on Ikkunakylä. Sitten havaitsin seiniä kiertävät ja keskelläkin olevat mustat, kirjoja täynnä olevat kirjahyllyt muuten valkeassa ja valoisassa huoneessa. Kirjastossa kuului paljon puheensorinaa ja kaikuivat iloiset lasten äänet. Myöhemmin ymmärsin, että paikalla olikin kokonainen koululuokka opettajansa kanssa.  Tuttu tilanne…

 

Koko lailla keskellä oli houkuttelevan näköinen vihreiden nahkanojatuolien ryhmä matalan pöydän ympärillä. Koeistahdin heti, ja tuolit olivat mukavan pehmeitä ja kutsuvia. Hyllyt olivat täynnä toinen toistaan kiinnostavampia kirjoja niin kuin kirjastoissa usein. Nojatuolien vieressä oli runohylly, ja yllätyksekseni sieltä löytyi yksi Tomas Tranströmerin runokirja. Otin sen mukaani ja aioin lainata ”matkamuistoksi”. Myöhemmin tulinkin toisiin ajatuksiin ja istuin uudelleen nojatuoliin lukemaan kirjan saman tien. Kokoelmassa oli samoihin kansiin yhdistetty kaksi kirjaa, 70-luvulla ja 90-luvulla kirjoitettu: Totuudenkynnys ja Surugondoli (Tammi 1997, 78 s.). Ihan ok, vaikkakaan ei sykähdyttävimpiä TT:n tekstejä. Huomasin sivusilmällä, että vieressäni istunut nuorehko mies tutki maailmankaikkeutta ja vastapäätä luettiin Ilmailulehteä.

 

Asiakkaita oli aika paljon, kaikenikäisiä. Takaseinällä oli kuutiomaisia pehmustettuja ”koppeja”, joissa kussakin oli tietokone. Siellä varttuneemmat kirjaston käyttäjät käyttivät tietokonetta. Kopeissa lukikin K15. Lapsilla oli omia koneita ja pelitilaa toisaalla.

 

Lastenosastoakin silmäilin. En löytänyt yhtään Ellilän kirjaa sieltä. Pakko kyllä tunnustaa, että yleensäkään en löydä nykykirjastojen lastenosastoilta mitään, sillä kirjat eivät ole aakkosjärjestyksessä tekijän mukaan, niin kuin äidinkielen tunneilla opetamme, vaan aihepiireittäin, ja jos olisin lukeva lapsi, pettyisin niihin varmasti: kauhu, scifi, hevoset, kummitukset, sadut, noidat… Lisäksi joidenkin kirjailijoiden sarjakirjat erikseen ja jotakin juuri lukemaan oppineille. Jommassakummassa tämän päivän kirjastossa tosin oli myös hylly nimeltä ”vanhat kirjat”. Luultavasti vain sieltä voisin löytää jotakin kiinnostavaa. Joissakin kirjastoissa on lisäksi nuorten tai nuorten aikuisten kirjat erikseen.  Valikoimat voisivat olla parempia ja laajempia, sanon minä! Ei ole ihme, etteivät omat oppilaani sano löytävänsä kirjastoista mitään luettavaa.

 

Oulunkylän kirjaston tuulikaapissa mainostettiin kerran kuussa kokoontuvaa vauvojen lorupiiriä. Se on varmaan hauska sekä aikuisten että vauvojen mielestä!

 

Maunulan kirjasto on Suursuon sairaalan vieressä. Sieltä olisi lyhyt matka piipahtaa kirjastoon, mikäli potilaat ovat liikunta- ja lukukykyisiä. Ovesta sisään astuttuani havaitsin lattianrajasta minuun kohdistuvan tutkivan katseen. Mäyräkoira siinä lepäili pikku matolla. Oven luona oli myös hissi ja portaat. Kirjasto olikin toisessa kerroksessa.

 

Nousin portaat ja tuli tasanteelle, jossa oli poistokirjoja ja asiakkaiden tuomia kierrätyskirjoja sekä ilmoitustaulu kaikesta mahdollisesta ajankohtaisesta. Päällimmäisenä oli lappu veroneuvontatilaisuudesta, josta muistin, että veroehdotuskirjekuori oli jäänyt kotiin, vaikka se piti postittaa. Kiitos muistutuksesta, Maunulan kirjasto!

 

Kirjastossa huomio kiinnittyi hetken oleskelun jälkeen siihen, että tämä oli hiljaisin kirjasto, missä olen käynyt. Asiakkaat olivat aivan hiirenhiljaa – nuorisoa lukemassa kokeisiin, varttuneempi väki lehtiä lukemassa tai netissä – ja ainoat äänet olivat kolmen kirjastovirkailijan rupattelu ja lehden rapina! Mahtavan rauhallista. Tänne tulisin, jos tenttiin pitäisi lukea!

 

Ensin löytyi lastenosasto. Testitulos: kaksi Ellilän Sisu Tähtinen –sarjan isotekstistä kirjaa hyllyssä.  Kirjat täälläkin pääasiassa aiheittain eli ainakin aikuisen on hankala löytää etsimänsä. Aikuisten puolella oli kiinnostavan näköinen venäläisen kirjallisuuden näyttely. Minulle tutuimpia esillä olleista kirjoista olivat Boris Akuninin dekkarit.  Kaunokirjallisuuden hyllyistä löytyi taas vaikka mitä. Lainasin Mazzarellan Keskustelun sekä kaksi Arhipan dekkaria, jotka minulla on hänen tuotannostaan lukematta. Joissakin kirjastoissa niitä on paljon, joissakin ei lainkaan.

 

Millähän perusteella kunkin kirjaston valikoimat ovat syntyneet? Kuinka paljon kirjastonhoitajat voivat vaikuttaa ja vaikka kysellä asiakkailtaan toiveita? Selvästi huomaa, että kirjastojen valikoimat ovat keskenään erilaisia. Sehän ei tietenkään haittaa, kun minkä tahansa kirjan voi tilata omaan kirjastoonsa, mutta kannattaa myös käydä katselemassa  muiden kirjastojen hyllyjä, jos oman kirjasto alkaa olla läpi luettu…

 

Maunulan kirjasto on melko pieni mutta hyvin viihtyisä sekin. (Viihdyn aina siellä, missä on paljon kirjoja.) Olisi hauska koluta valikoimia tarkemminkin. Nyt vältin liian perusteellista tarkastelua, koska mukana oli vain pieni reppu ja kotona on lukemattomia kirjoja pinokaupalla. Liikenteellisesti paikka on erinomainen: monet bussilinjat kulkevat läheisen risteyksen kautta. Tällä kertaa satuin paikalle näkemään, kun erään bussin eturengas alkoi savuta ja matkustajat poistettiin kyydistä. Bussi jatkoi sitten matkaa yksin – vilkutti vasemmalle ja kääntyi oikealle risteyksestä.