Olemme reilun viikon sisällä käyneet viidellä eri hautausmaalla.

Isän haudalla olimme äidin kanssa yhdessä. Suuri ikävä iski siellä meihin molempiin. Kaipaus konkretisoituu haudan äärellä. Liian harvoin pääsen siellä käymään. Nyt näin ensi kertaa seurakunnan sinne istuttamat kukat. Ihan ok. 

Haudalla viivähdettyämme teimme pienen kierroksen hautausmaalla. Paikka on minulle entuudestaan jokseenkin tuntematon, sillä yleensä on (jouluisin) on tullut käytyä vanhemmalla hautausmaalla kaupungin keskustassa, sillä siellä on isosedän hauta. Muita sukulaisia ei ole lapsuuden kotikaupunkiin haudattu. 

Toivottavasti pian ennätän tutustua yksin kaikessa rauhassa laajemminkin tähän uudempaan, vuosien myötä yhä tutummaksi käyvään muistojen puutarhaan. Kuinka ollakaan, jo tämänkertaisella pienellä kierroksella löysin erään vanhempieni ystäväpariskunnan haudan. Äiti ei heitä valitettavasti enää muista, mutta minä muistan kyllä. Siellä oli myös erään soitonopettajani hauta lähellä toisen kuuluisan musiikkipedagogin hautaa. Keitähän kaikkia tuttuja sieltä vielä löytyykään?

Eilen kävimme maalta käsin  Armaani vanhempien ja isovanhempien haudoilla. Samalla hautausmaalla on myös erään Armaani ystävän hauta parin vuoden takaa. Isäni lisäksi hän on toinen, jonka minäkin olen tuntenut. Armaani kotipaikan hautausmaalla kiinnitin huomiota lukuisiin erikoisiin nimiin - sekä etu- että sukunimiin. Niiden taustalla olevia tarinoita olisi kiinnostavaa kuulla. Manasse ja Siffra muistuvat edelleen mieleen. 

Viime viikolla kävimme Porvoossa hoitamassa erästä hautaa, jonka isossa kivessä on vain yksi nimi. Toiselle varattu tila on jäänyt tyhjäksi, kun kumppani onkin haudattu muualle.  Ajatella, jokaisen kiven ja nimen takana on elämänmittainen tarina kaikkine vaiheineen. 

Tänään kävimme vielä kahdella muulla hautausmaalla, tällä kertaa Lahdessa. Siellä on kolme hautaa, joista Armaani huolehtii, ja niihin haudattuna yhteensä seitsemän ihmistä. Istutimme kukkia ja siistimme hautoja ja hautakiviä. 

Pidän hautausmaista. Ne henkivät rauhaa ja hiljaisuutta. Valoisat puistot monenlaisine muistomerkkeineen viehättävät. Nimet tuovat minulle mieleen jo kauan sitten unohtamiani samannimisiä ihmisiä, kiehtovat erikoisuudellaan tai innoittavat kuvittelemaan tarinoita nimien ja vuosilukujen taakse. Sukunimet antavat vihjeitä siitä, missä päin Suomea ollaan. Erikoiset hautakivet tuovat oman lisänsä edesmenneiden ihmisten tarinoihin. Pikkulintufiguurit, vainajien kuvat, nimikirjoitukset, valtavat paadet, kettingeillä rajatut sukuhaudat, vaatimattomammat pikkuhaudat -  ne kuvaavat ehkä vielä enemmän jäljelle jääneitä kuin varsinaisesti vainajaa. Erityisen puhuttelevia ovat lasten haudat, joista  monet ilman etunimeä. 

On arvokas perinne säilyttää ja ylläpitää hautausmaita niin hyvin kuin meillä tehdään. Ne kertovat rakkaudesta ja kaipauksesta mutta myös välittävät kulttuurihistoriaa. Toivottavasti pian ehdin ihan itsekseni käyskentelemään hautausmaalle. Ehkä siellä ajatukset rauhoittuvat ja asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin.