Amerikasta tänne vyörynyt kauppiaiden kannattama halloween on tänään - tai huomenna tai ensi viikolla, miten sen nyt haluaa nähdä. Amerikkalaiset väsäilevät kurpitsalyhtyjä juuri täksi päiväksi, sillä huomenna on lokakuun viimeinen päivä. Suomalaisillekin se sopii tänä vuonna hyvin, kun aatto sen osuu lauantaiksi. Meidän pyhäinpäivämme on kuitenkin vasta viikon kuluttua.

Tavallaan näin on hyvä, että halloween-höpsötykset ovat tänään ja rakkaimpien haudoille mennään rauhallisesti vasta ensi lauantaina. Pyhäinpäivään on yhdistetty meillä kaksi juhlaa: ns. pyhäinmiesten päivä ja kaikkien vainajien muistopäivä. Käy se niinkin. Minulla on ollut tapana käydä pyhäinpäivänä kävelemässä hautausmaalla, ellen ole silloin sairaana, kuten monesti varsinkin nuorempana saattoi käydä. Syksyn ensimmäinen flunssa iski usein pyhäinpäivän aikaan. Kai olen nyt karaistuneempi, sillä en ole juurikaan enää flunssia sairastanut (kop kopi kop). Pidän myös pyhäinpäivän virsistä, ja siksi käyn silloin mielelläni kirkossa, jos mahdollista. 

Isän ja äidin kuoleman jälkeen on tullut entistä tärkeämmäksi päästä käymään heidän haudallaan, vaikka se on kaukana. Olen tosi iloinen siitä, että Armaani on ymmärtänyt asian ja usein lähtenyt kanssani pitkälle automatkalle. Tänä vuonna olen ostanut sinne vietäväksi ekologisista syistä kynttilälyhdyn. Kanervat aion laittaa myös. Jos hauta olisi lähempänä, kävisin siellä useammin, mutta hyvä näinkin, että pari kertaa vuodessa voin käydä. Toki heitä voi muistella muuallakin.

Tänään siis monet suomalaisetkin hassuttelevat halloween-teemalla. Oppilaiden kanssa pidimme eilen kauhutarinatunnin, jolloin he lukivat iltakoulussa taannoin kirjoittamiaan tarinoita, osa pukeutuneina erikoisiin asuihin. Tänään varauduin kotona karkki vai kepponen -karkein, mutta olen helpottunut siitä, ettei ovikello ei ole kertaakaan soinut. Ehkä aiemmat keppostelijat ovat kasvaneet siitä leikistä ohi ja nykynaapuruston lapset ovat vielä liian nuoria. Ulkoa sen sijaan kuuluu kiljahtelua ja ikkunasta näkyy lamppujen loimotusta. Aktiiviset äidit ovat tehneet lähimetsään kummitusmetsän, jossa on lyhtyjä, lepattavia valkeita haamukankaita, mustia vaatteita naruilla yms. rekvisiittaa. Lapsilla on taskulamppuja käsissään ja mustia viittoja yllään, ja he seikkailevat rohkeina pelottavassa metsässä... Hieno idea. Pari tuntia sitten kävelylenkiltä tullessani vahingossa osuin kävelemään sitä kautta, kun tapahtuma oli vasta alkamassa. Nyt on pilkkopimeää ja lyhtyjen valot loimottavat metsästä. Varmasti ikimuistoista ja mukavaa.

Joitakin vuosia sitten pari poikaa ilmaantui ovellemme kyselemään: karkki vai kepponen. Kysyin, mitä kepposia he ovat ajatelleet, ja pojat hämmentyivät. Eivät olleet ottaneet lainkaan huomioon sitä, että joku haluaisi mieluummin kepposen kuin antaa karkkia. Muistaakseni he sitten jotakin keksivät, mutta armahdin heitä ja annoin karkit.

En kuitenkaan itse pidä halloweenin juhlinnasta. Miksei juhlittaisi suomalaisittain kekriä? Ja kaikki tuo kuolemanrekvisiitta - ymmärrän kyllä, että pelottavasta asiasta halutaan laskea leikkiä. Sitähän tekevät aikuisetkin, esimerkiksi meksikolaiset kuolleiden päivän juhlinnassa. Siellä koristellaan haudat värikkäästi ja vietetään riehakasta juhlaa vainajia muistellen. Täälläkin syksyn synkeydessä on hauska sytytellä lyhtyjä ja tavallisina vuosina vaikka kokoontua ystävien kesken syömään hyvin. Jättäisin silti vampyyrit, luurangot ja zombit pois niistä bileistä. Ehkä kekri ei nykyihmiselle sano mitään eikä siihen liity mitään omia perinteitä, joten pitää lainata amerikkalaisten halloween-rekvisiittaa. Lapsillehan se on tuttua ja tavallista, koska he ovat jo siihen perinteeseen kasvaneet. Juhlikoot. Kunhan minä saan viettää rauhallisen, tunnelmallisen pyhäinpäivän omine traditioineni.