Kesä alkoi ja luonto kukoistaa. Mieli on virkeä ja toivoa täynnä. Kuitenkin: kukan kaunein kukoistus on sen lakastumisen alku. Tämän viisauden tarjoili meille uskonnonopettaja lukioaikaan. Ei se silloin niin viiltänyt kuin nyt, melkein puoli vuosisataa myöhemmin. Silloin elämä - pitkä - oli edessä ja kaikki valinnatkin vielä mahdollisia.

Tänään ovat realiteetit jo eri tavalla läsnä arkipäivässä. Sen lisäksi että valinnat on tehty ja elämän kulku pääpiirteissään tiedossa, ympärillä kohtaa elämän arvaamattomuuden ja haurauden yhä useammin. Omilla ikätovereilla alkaa jo olla kaikenlaisia kremppoja, joista ei nuorena ollut edes tietoa. Tärkeitä ihmisiä alkaa poistua tuonpuoleiseen tai sairastua vakavasti. Viime viikkoina on tullut useita suruviestejä, joiden sanomaa on vieläkin vaikea uskoa todeksi. Kuinka joku niin eläväinen ihminen voi olla lopullisesti poissa? Elämä voi myös muuttua hetkessä toiseksi kuten sukulaisella, jolle tuli tapaturmaisesti neliraajahalvaus ja joka taistelee nyt hengestään. Pieni hetki - ja kaikki on toisin sekä omassa että läheisten elämässä. 
 

Koronaepidemia on laantunut ainakin tilapäisesti. Emme kuitenkaan tiedä, mitä sen suhteen on edessä. Kävin eilen ensi kertaa kaupassa maaliskuun puolivälin jälkeen. Kaikki tuntuu niin normaalilta, että on vaikea muistaa turvaohjeita. Kassalla viereeni hankkiutui kröhäinen mies, joka ei jaksanut odottaa pakkaamistani, joka kesti liian pitkän tovin. Käsidesiä oli kyllä kiitettävästi tarjolla kassojen jälkeen. Näinköhän aurinko ja kesä saavat koronan lannistumaan?

Tavallaan on  hyvä, ettei tiedä huomisesta. Tänään voi elellä rauhassa ilman etukäteismurehtimista. Kuitenkin muistaen, ettei elämä ole itsestäänselvyys. Jokainen uusi päivä on suuri ilonaihe.