Kristus nousi kuolleista!

Pääsiäinen koitti. Auringon tanssia ei tänä aamuna näkynyt, sillä tulikin pitkäperjantaisää: harmaata tihkusadetta. Pitkäperjantaina sitä vastoin oli varsinainen pääsiäissää: aurinko paistoi täydeltä terältä ja luonnossa sai ihailla kevään merkkejä: leskenlehtiä, valkovuokkoja, kimalaisia, peipposia, muurahaisia... Tänään on koleampaa, mutta kirsikkapuussa ja pensasmustikassa on silmut, raparperi nousee ja narsissit aukeilevat.

Oikeastaan minulla ei ole kovinkaan erilainen pääsiäinen kuin tavallisesti. Yleensä olen aika väsynyt ja toivon, ettei tarvitsisi matkustaa mihinkään. Kaipaan levollisuutta ja haluan käydä kirkossa ainakin kiirastorstaina ja pitkäperjantaina. Useimmiten kuitenkin matkustamme sukulaisten luo tai meille tulee ruokavieraita - ja lopultakin on hauska olla yhdessä. Tällä kertaa olemme kotona kahdestaan. Eilisen käytin keittiöhommiin: tein bataattikeittoa, pashaa sekä mangojuustokakun, joka kaipaa vielä päällyksiä tänään. Kommelluksitta en välttynyt tälläkään kertaa. Ensin leikkasin ergonomisella perunankuorimaveitsellä palan peukalon kynnestä ja nahasta pois. Auts. Sitten unohdin mangojuustokakkua tehdessäni katsoa tarkkaan reseptiä, ja kippasin kaikki ainekset samaan kulhoon ottamatta sitruunamehua talteen liivatetta varten ja laitamatta kermavaahtoa viimeiseksi. Saapa nähdä, kuinka merkittävä vahinko siitä tuli. Jouduin nimittäin lisäämään puoli desiä mangomehua liivatteille. Kakku odottelee kuorrutusta terassilla. Uskallankohan mennä katsomaan?

Kyökkipuuhien lisäksi siivosin jonkin verran. Armaani teki sitä  paljon enemmän. Hiukan ehdin taas jatkaa Michelle Obaman seurassa. Nyt hän on jo First Lady ja tapasi juuri Englannissa kuningattaren. Toiveissa on lukea se tänään loppuun päästäkseni aloittamaan jotakin muuta.

Pääsiäisenä tulee hyvää ohjelmaa radiosta. Yle 1 on edelleen suosikkini, ja kuuntelen sitä erityisesti keittiössä puuhastellessani. Erityisesti ovat jääneet mieleen Matteus-passio, Riston valinnan pääsiäisohjelma sekä tämänpäiväinen Horisontti. Olen myös tämän erikoistilanteen takia käynyt fb:ssa, jota en normaalisti avaa kuin muutaman kerran vuodessa. Kuuntelin viikon kuluessa Herättäjä-yhdistyksen sivuilta ahtisaarnoja, ja muutenkin silmäilin sitä sun tätä. Nyt ymmärrän, miten siihen saa uppoamaan paljon aikaa. 

Netti on ollut muutenkin suureksi iloksi. Twitter tuuttaa yhtä ja toista kiinnostavaa, joka johtaa sinne sun tänne. Hesari tarjosi pitkäperjantaina Cantores Minoresin Johannespassion, joka oli taltioitu viime vuonna.  Eilisiltana osallistuin myöskin pääsiäisyön jumalanpalvelukseen Keltinmäen kirkosta youtuben kautta. 

Telkkarista osuin eilen katsomaan piispa Ambrosiuksen haastattelun. Siitä jäi mieleen ajatus siitä, kuinka Jumalan läsnäolo tihentyy liturgiassa; näkyvä ja näkymätön maailma ovat läsnä yhtä aikaa. Hieno ajatus. Kelttiläiset  kristityt taas sanoivat aikanaan, että on ohuita paikkoja tai hetkiä, jolloin näkymätön maailma on lähellä. Sellaisia hetkiä voi kokea joskus luterilaisissakin ympyröissä. Ehkä voisi verrata myös Paavo Ruotsalaisen  "armon vilauksiin". Hetkellisesti on autuas olo ja aika pysähtyy.

Telkkarista katsoin pitkäperjantaina Nojatuolikirkon, jossa piispa emerita Irja Askola oli Kimmo Saareksen haastateltavana. Olipa antoisa ja ajatuksia herättävä keskustelu! Sävy oli rauhallinen ja pohdiskeleva. Raamatun pääsiäiskertomukset ovat tuikituttuja, mutta silti joka vuosi jokin yksityiskohta erityisesti herättää huomioni. Siitä mainitsi piispa Askolakin. Minua hätkähdytti tänä vuonna uusi tieto, jota en ole aiemmin huomannut:  Johanneksen mukaan Jeesuksen ristin juurella seisoi myös hänen tätinsä, kolmen Marian kanssa. Ei sillä, että sillä olisi jotakin  merkitystä, mutta en vain ollut aiemmin tajunnut, että Marian sisko on mainittu. Marian lapsia eli Herran veljiä kyllä tiesin: Jaakob ja Simon muistaakseni ainakin on mainittu nimeltä. Miten kamalaa onkaan ollut seistä siellä katsomassa rakkaan ihmisen kärsimystä. (Väistämättä tulevat mieleen myös uutiset siitä, kuinka ristiinnaulitsemista vieläkin käytettiin esim. ääri-islamilaisessa kalifaatissa pari vuotta sitten.)      

Ristiinnaulitsemisen brutaalius on järkyttävää. Ehkä sen ajan ihmisille tunne oli hiukan toisenlainen, sillä fyysiset häpeärangaistukset olivat silloin tapana. Ehkä juutalaisille  ymmärrettävä oli myös ajatus uhrikuolemasta, toimitettiinhan joka pääsiäinen temppelissä uhri koko kansan syntien edestä: viaton karitsa. Meille ajatus Jeesuksesta Jumalan Karitsana on kulttuurillisesti vieraampi, vain uskonnollisesta kielenkäytöstä tuttu, silti outo kielikuva. 

Ilman ylösousemusta, tämän päivän teemaa, ei olisi koko kristinuskoa. Ylösnousemususkon siivittämänä tämä maallinen taivalluskin on ymmärrettävämpi, vähemmän ahdistava kuin jos kaiken ajattelisi raukeavan tyhjiin elämän loppuessa. Koronan niittäessä ihmisiä sadoin tuhansin maailmassa aika sattumanvaraisen tuntuisesti tuntuu huojentavalta ajatella, että jos elämä päättyykin, se ei pääty lopullisesti. Ajasta siirrytään iankaikkisuuteen.