Olin eilen taas kirjamessuilla. Paljon oli väkeä mutta harvinaisen vähän tuttuja. Onneksi olimme sopineet tapaamisen kaukaa tulleiden vanhojen ystävien kanssa. Oli erittäin mahtavaa tavata pitkästä aikaa.

Lähdin messuille sillä mielellä, että nyt en tosiaankaan osta mitään, kun on käsikin paketissa enkä uskalla kantaa normaalisti. On myös kotona tehty selväksi, että meille ei mahdu enempää kirjoja... Lähtökin oli huono: nukuin pommiin, myöhästyin ekasta bussista, kengännauha aukesi matkalla ja jouduin juoksemaan kenkä auki seuraavaan bussiin, junaa piti odotella 23 minuuttia, tumpuloin naulakolla vaatteideni kanssa ja missasin kaksi ensimmäistä valitsemaani haastattelua - toisen siksi, että menin väärään paikkaan. Onneksi pääsin kuitenkin messuille.

Tänä vuonna ei ollut mitään järisyttävän kiintoisaa aihetta tai henkilöä paikalla. Perjantain ohjelma olisi kiinnostanut enemmän, mutta silloin en sinne ehtinyt. Dekkarilauantai on aina ennen viehättänyt, mutta viime vuosina en ole juurikaan lukenut dekkareita ja olisin halunnut kuulla muita aiheita. Eilisistä kuitenkin seurasin eniten dekkaristeja. Onhan tietenkin hauska nähdä kirjailijoita livenä ja kuulla heidän nykymietteitään. Joitain kuunnellessa tulee halu lukea, mitä he ovat kirjoittaneet.

Pääaihe oli venäläinen kirjallisuus. Sen vierailijat sivuutin, koska en ole juurikaan lukenut venäläistä kirjallisuutta enkä osaa venäjää. Sekä maa että kirjallisuus kuitenkin kiinnostavat, ja lukemattomien kirjojen pinossa sänkyni vieressä on parikin asiaa käsittelevää kirjaa jo ennestään. Ostin yhden uuden, venäläisten kirjailijoiden tarinoita sisältävän tuoreen suomennoksen, jossa myös esitellään kirjailijat. Päätin myös "joskus" lukea Rikoksen ja rangaistuksen loppuun, kun se kymmenkunta vuotta sitten jäi kesken. Anna-Lena Laurénin kaksi nykytilannetta käsittelevää kirjaa olen lukenut ja niistä pitänyt. Kuuntelin perjantaina Teemalta kiinnostavia kirjailijahaaastatteluja kirjamessuilta, ja niiden perusteella päätin, että Gogolin Kuolleet sielut ja Dostojevskin Idiootti olisi luettava mitä pikimmin. Jos tähänastisen niukan lukeneisuuteni perusteella pitäisi venäläinen lempikirjailija valita, niin se olisi ilman muuta Anton Tsehov. Häneen ihastuin jo oppikoululaisena, ja ohjasin luokkajuhlaan näytelmäksi erään hänen novellinsakin. Nykykirjailijoista olen lukenut muistaakseni vain Akuninia ja Dovlatovia.

Ehkä kiinnostavin haastateltava oli kouluneuvos Kirsti Mäkinen, SYKin kuuluisa, jo eläkkeellä oleva äidinkielenopettaja. Hänen koulumaailmaa koskevat ajatuksensa olivat niin järkeviä ja hyvin ilmaistuja... Nyt harmittaa, etten ostanut hänen juuri ilmestyneitä muistelmiaan, vaikka mieli olisi tehnyt. Ajattelin silloin vielä repun painoa ja sitä, että kirjan saa mahdollisesti kirjastostakin. Olisi kannattanut ostaa ja antaa sitten kiertämään kollegoille, joita varmaan kiinnostaisi yhtä lailla kuin minuakin. Itseäni puhuttelevin oli Mäkisen painokas ajatus, että opettaja ei saa olla liian vanha! Luokassa pitää pystyä havainnoimaan monta asiaa yhtä aikaa, olla joustava ja nopea.Vanha ihminen ei ole. Olen samaa mieltä, ja jo kammoan etukäteen ajatusta 64-vuotiaasta itsestäni yrittämässä selviytyä työpäivästä toisensa jälkeen, kun nyt jo tuntuu, että työpaikan hektinen kiire vie kaikki voimat, ilta menee toipumiseen eikä työpäivän jälkeen jaksa tehdä yhtään mitään. Onnellisia ovat 60-vuotiaina eläkkeelle pääsevät ikätoverini!

Yksi pettymys seurasi etukäteen valikoimistani haastatteluista: Anni Swanin vaikutuksesta oli keskustelemassa kolme naista, joista ei kerrottu sen enempää. Yhden tunnistin lastenkirjailijaksi ja yksi kertoi opiskelleensa erityisopettajaksi. Jotenkin aihe ei saanutkaan innostumaan ja siinä jäätiin omiin muistoihin. Omia muistojani herätti kysymys, minkä Swanin kirjan luin ensimmäisenä. Heti muistin, että sehän oli Arnellin perhe. Sen jälkeen luin kaikki muutkin, jotkut useaan kertaan kuten Ollin oppivuodet ja Iiris rukan. Itkettävän ihania silloin... Voi olla, että keskustelijat pääsivät nykyaikaan keskustelun lopussa, mutta minä olin siinä vaiheessa jo poistunut.  

Kaiken kaikkiaan oli virkistävää olla taas paikassa, johon oli kokoontunut niin valtavasti kirjojen ystäviä. Oli kiinnostavaa nähdä uutuuskirjoja, pienkustantamojen kirjoja, eri genrejä jne. Tuli pari kiinnostavaa keskustelua esittelijöiden kanssa. Jos en kirjamessuille pääsisi, olisi syksy synkempi. :-)  Bonuksena oli vanhojen ystävien tapaaminen sekä erään vanhan tutun kohtaminen sattumalta Lempikahvilassa. Tuli päivitettyä kummankin kuulumiset viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajalta.  

---

Monet opettajat tuovat kirjamessuille oppilaita. Minä olen ollut aika skeptinen sen suhteen, mitä se todella hyödyttää, ainakaan alakoululaisten kohdalla. Sen sijaan olen iloinen jokaisesta oppilaasta, jonka tapaan messuilla vanhempiensa seurassa viikonloppuna. Tällä kertaa en kylläkään tavannut ainuttakaan.  Hesarissa oli juuri Juhani Karilan realistinen selostus koululaisista kirjamessuilla. Juuri noin se on: lakuja, kaiteita pitkin liukumista, ryntäilyä sinne tänne, ruokamessujen puolelle maistiaisiin... Tehokkaampaa kirjallisuudenopetusta on kutsua kirjailija tai kirjastonhoitaja koululle kirjoja vinkkaamaan.Ulos luokasta on hyvä periaate, mutta kannattaisi tutkia, mitä jäi todella mieleen kirjallisuudesta Hesarin kuvaamille vierailijoille... Ja jos maksullisiin tapahtumiin oppilaita on varaa viedä, niin sitten mieluummin vaikka teatteriin! 

(Kuulen mielessäni vastalauseita: oppilaita on totutettava kirjoihin... myöhemmin muistavat käyneensä kirjamesssuilla ja tulevat uudelleen... kyllä sieltä jotakin mieleen tarttuu kirjallisuudestakin... Minusta kyse on samasta asiasta kuin silloin, kun tuodaan mekastava lapsi kirkkoon jumalanpalvelusta tai konserttia häiritsemään ja perustellaan, etttä lapsi sitten muistaa käyneensä kirkossa... aivan, ja satakunta muuta muistaa, ettei kuullut konserttia vaan lapsen kiekaisut! Maksullinen kaupallinen tapahtuma taas ei ole paras käyntikortti kirjallisuuden harrastukselle.)

---

Ja että ostinko kirjoja? No, en paljon... kaikki mahtuivat reppuun! Kiinnostavin heräteostos lienee Suomen somalit -kirja. Venäläiset kertojat jo mainitsinkin. Lisäksi ostin kaksi joululahjakirjaa lapsille, yhden hartauskirjan itselleni, yhden ammattikirjan (Lue lapselle!) sekä Lukukeskuksesta Kirja joka muutti elämäni -teoksen ihan huvin vuoksi. Olen tyytyväinen tähän pidättyväisyyteeni! Muita kiinnostavia käyn harkitsemassa kirjakaupoissa, kunhan käsi taas on kunnossa.