Viime heinäkuussa oikeaan keskisormeeni ylimmän nivelen kohdalle ilmestyi punainen patti. Parin päivän kuluttua koko nivel oli turvonnut.  Kummallista! Huomasin asian luultavasti siksi, että heilautin samana päivänä saman käteni pöydänreunaan ja satutin samalla pari muuta sormea.  

Ei ollut vaikea arvata, mistä turvotuksessa oli kysymys. Äitini on sairastanut vaikeaa nivelrikkoa jo pari vuosikymmentä, joten arvelin saaneeni taudin häneltä "ennakkoperintönä". Lääkärissä seuraavan kerran käydessäni asia varmistui: selvä nivelrikkotapaus.

Eipä siinä mitään. Kullakin on omat geneettiset syynsä saada erilaisia tauteja ja sairauksia elämänsä aikana, ja mitä enemmän ikää tulee, sitä useampi tauti alkaa antaa merkkejä itsestään.  Mutta jäin ihmettelemään kuitenkin juuri tämän taudin olemusta. Se on vasta alullaan, koska edelleenkään oireita ei ole muualla kuin keskisormen kärkinivelessä, joka on paksu ja vähän vääntynyt.  Vaan jossakin se tauti minussa piileskelee tullakseen myöhemmin näkyväksi jossakin muussa paikassa. Missä se oikein sijaitsee? Onko tauti nyt siellä kipeässä nivelessä vai onko sillä agentteja eri puolilla kehoani? Jos on, niin missä, veressäkö vai limakalvoilla vai imusuonistossa vai keskushermostossa?  Millaista käskyä taudinaiheuttaja odottaa iskeäkseen seuraavan kerran? Meneekö siihen kuukausia, vuosia vai vuosikymmeniä? Voinko itse vaikuttaa asiaan mitenkään?

Toki olen onnekas, kun ei tauti suuremmin vielä haittaa, lyhytaikaisia särkyjä lukuun ottamatta ja sitä, että turvonnut nivel tuntuu osuvan kipeästi milloin mihinkin, ihan kuin se olisi vähän tiellä. En suinkaan valita - monilla on pahempia ja kivuliaampia ja kohtalokkaampia tauteja kuin tämä, mutta sairauden olemus vain mietityttää. Sen väijyminen jossakin muodossa elimistössäni. Äidillä tauti on edennyt sorminivelistä polviin ja lonkkiin. Nyt on toinen polvi leikattu ja toinen odottaa jonopaikkaa leikkaukseen. Tauti rajoittaa liikkumista ja jatkuva vahva lääkitys rasittaa elimistöä vaikkakin ehkäissee taudin etenemistä jonkin verran. Samanlainen saattaa olla minunkin tulevaisuuteni, jos saan niin pitkään elää. Äidin tauti alkoi eläkeiässä, minun jo huomattavasti aiemmin.     

Tuleekohan minusta ryhmysorminen köpöttelijä vanhempana? 

Liittyneekö alitajuisesti tähän sormien lopullisen jäykistymisen uhkaan se, että syksyllä minulle tuli valtava hinku neuloa sukkia. Vielä kun voin. Nyt on viides pari menossa, tosin työ on nyt ollut pari kuukautta pysähdyksissä. Sitten tekisi mieli tehdä vaihteeksi lapasia ja ehkä villapaitakin. Asiassa ei olisi mitään kummallista, ellen olisi tunnettu siitä, että peukaloni on ihan keskellä kämmentä enkä ole kouluaikoina saanut yhtään käsityötä valmiiksi. 

Vanheneminen on kummallista. Joutuu luopumaan joistakin asioista, jotka ovat tuntuneet itsestäänselvyyksiltä. Nivelten kulumisen lisäksi omalle kohdalleni on osunut näön dramaattinen heikkeneminen ja korjaavia silmäleikkauksia sekä astma, joka on kylläkin hyvässä hallinnassa. Sen tiedostan, että jos jostakin syystä lääkkeiden saatavuus heikkenisi, olisin muutamassa päivässä onnettomassa kunnossa. Isänpuoleinen isotätini ja isosetäni ovat aikoinaan kuolleet astmakohtaukseen. Ehkä lääkkeet eivät silloin vielä olleet yhtä tehokkaita kuin nykyisin.

Summa summarum, olen edelleen terve ja siitä kiitollinen ihminen, vaikka vaivoja ja vikoja onkin. Tänään sairastelen hengitystieinfektiota kotosalla, mutta huomenna toivottavasti taas kiidän kohti työpaikkaa. Elämä on ihanaa, vaikka sormet olisivatkin koppurassa ja silmät sumeat.