Taas on ryöpsähtänyt käyntiin keskustelu siitä, saako koulujen kevätjuhlissa laulaa Suvivirttä. Vastustajaksi on nyt ryhtynyt apulaisoikeuskansleri, juuri kun edellinen  instanssi oli saanut aikaan päätöksen siitä, ettei yksittäisen laulun tai virren laulaminen ole uskonnonharjoitusta. Suvivirttähän eivät vastusta muslimit tai muut uskovaisest, vaan nimenomaan uskonnottomat, joiden mukaan lapset saavat sieluunsa vahingon, jos joutuvat pienimmässäkään määrin tekemisiin uskonnon kanssa - ja vielä erityisesti kristinuskon. Jotkut uskonnottomat kaiken lisäksi pitävät itseään vapaamielisinä, vaikka heidän kantansa uskontokysymyksiin on kovin ehdoton ja tiukka. 

Keskustelin muuten erään kahdeksasluokkalaisten uskontoryhmän kanssa viime viikolla kirkkoon liittyvistä asioista. Täytyy sanoa, että yllätyin suuresti. Suurin osa ryhmän pojista moitti kirkkoa siitä, ettei se selvästi tuo esille omaa sanomaansa. "Puhutaan vain kukista ja ympäristöstä eikä oikeista asioista." Kun kysyin, mitä pitäisi puhua, vastaus oli: pitäisi opettaa, mitä Raamatussa sanotaan. Tytöistä ainoa asiaan kantaa ottanut esitti näkemyksen, joka käsittääkseni on hyvin yleinen. Hän sanoi, ettei hänellä ole mitään tekemistä kirkon kanssa, se ei kosketa häntä mitenkään. Siksi hänellä ei ole myöskään toiveita sen suhteen. Näin ajattelee varmaankin nykyisin suurin osa nuorista aikuisista. He eroavat kirkosta heti kun se on mahdollista, koska eivät näe mielekkääksi kuulua sellaiseen yhteisöön, jolla ei ole heille mitään merkitystä.

Kehitys kirkosta vieraantumiseen on ollut näkyvissä lasten ja nuorten keskuudessa jo parikymmentä vuotta. Vain harvat lapset saavat kotona uskonnollista kasvatusta, ja ilman sitä ihminen harvoin hakeutuu kirkkoon tai seurakunnan yhteyteen. Viimeisten vuosikymmenten aikana koulun tulevista lapsista huomattava osa ei ole tiennyt, kuka on Jeesus. Jumalasta he ovat kuulleet puhuttavan jotakin, mutta aika moni ekaluokkalainen osaa jo sanoa, ettei usko Jumalaan. Hämmästyttävää on ollut, että kirkossa on vain hymisty tyytyväisenä, että suomalaiset uskovat yksityisesti, salaa, eivät vain tuo sitä esille. Oikeasti eivät usko. Rippikoulun suosiota on pidetty takuuna siitä, ettei kirkolla ole hätäpäivää. Tosiasiassa rippikoulun käyneet nuoret eroavat kirkosta muutama vuosi rippikoulun jälkeen. 

Viime vuosina tilanteeseen on havahduttu, kun väki on alkanut suurin joukoin erota kirkosta. Sitä on turha laittaa Päivi Räsäsen syyksi. Jos ihmisillä olisi yhteys seurakuntaan, yhden eri tavalla ajattelevat kirkon jäsenen mielipide ei heitä heilauttaisi mihinkään suuntaan. Nyt ohuenohut säie katkeaa mistä tahansa syystä. Kirkon vähentynyt jäsenmääräkään ei kuitenkaan ole pääasiallisin syy kirkon vasta alkaneeseen itsetutkisteluun, vaan yksinkertaisesti raha, niin kuin muullakin yhteiskunnassa. Seurakunnassa, johon itse kuulun ja jossa toimintaa on minimaalisen vähän, ilmoitettiin eräillä kirkkokahveilla viime vuonna, että toimintaa supistetaan entisestään, jotta seurakunnalla olisi varaa maksaa tarvittavat eläkkeet. En ollut tiennyt, että eläkkeet menevät seurakunnan omasta pussista, samasta kuin toimintamäärärahat. Luulin, että kirkon keskusrahasto tms. hallinnoi eläkerahastoja, joista eläkkeet maksetaan. No, hyvä puoli nykyisessä  tilanteessa lienee, että ehkä jo muutaman vuoden kuluttua seurakunta alkaa tarvita maallikoita erilaisiin tehtäviin. Liekö heitä silloin vielä reservissä odottelemassa, vai ovatko seurakunnasta kiinnostuneet ihmiset harvalukuisia ja niin iäkkäitä, että pikemmin tarvitsisivat apua diakoniatyöltä. 

Tilanne vaikuttaa kurjalta. Tarvittaisiinko viimein apua Ylhäältä?