En ole kirjoittanut pitkään aikaan, koska mietityttävintä asiaa on ollut vaikea pukea sanoiksi. Ilman sen kirjoittamista en kuitenkaan saa kirjoitettua muutakaan. 

Viimeisen vuoden ajan olen seurannut ystäväni Leenan (blogimaailmassa Leen@) vaiheita ja taistelua munuaissyöpää vastaan. Hänen bloginsa seuraaminen ja sinne kommentointi on tullut lähes päivittäiseksi tavaksi. Blogista on tullut kuin laaja ystäväpiiri, jossa on ollut aistittavissa samanlaista puheensorinaa (näppäinten nitinää?) kuin eloisassa kahvilassa. 

Leen@n blogia on tämän minunkin blogini kiittäminen olemassaolostaan. Sinne kommentointi oli niin innostavaa, että teki mieli aloittaa oma blogi, johon voisi tehdä kirjoittamisen  "sormiharjoituksia" tai päästää höyryjä ulos milloin mistäkin asiasta. Leena kannusti lämpimästi ja antoi neuvoja aloittelijalle, ja tässä tämä sitten on. Kovin paljon aikaa kirjoittelulle ei vain vielä ole löytynyt. Lukupäiväkirjani olen siirtänyt tänne, lyhyessä muodossa ilman kommentteja (alkuperäinen vihkoversiokin jatkuu). Enimmäkseen taidan keskustella täällä itsekseni, vaikka ilmeisesti joskus joku tännekin kurkkaa. 

Leen@n blogi on nyt joutunut vähän muuttamaan muotoaan. Leena on saattohoidossa eikä jaksa enää itse kirjoittaa. Läheiset laittavat välillä blogiin hänen kuulumisiaan ja lukevat  viestit hänelle, ja koko blogiystäväjoukko yhdessä saattelee häntä netin välityksellä kohti viimeistä porttia. Viimeistä edelliseen tilannetiedotukseen tuli 423 kommenttia!

Tuntuu kummalliselta olla saattamassa omaa ystävää kohti ikuisuutta.  Ihmettelen myös, onkohan koskaan kenelläkään ollut yhtä suurta kannustusjoukkoa elämänsä viimeisissä vaiheissa mukanaan kuin  Leenalla nyt virtuaalisesti on. Tämä on varmaan yksi netin siunauksellisimmista mahdollisuuksista.

Olen iloinen siitä, että sain vielä viime viikolla käydä livenä tapaamassa ja halaamassa Leenaa. Sitä vain oli vaikea ja haikea ajatella, ettemme enää koskaan tapaa tässä elämässä.    

Olen tuntenut Leenan yli 30 vuotta. Vasta blogin myötä olen ymmärtänyt, miten valtavan lahjakas ja ilmaisuvoimainen kirjoittajakin hän on. Hänen bloginsa on saanut olla merkittävänä henkireikänä muillekin kuin hänelle itselleen. Hän on kertonut, kuinka tärkeänä hän pitää sitä, että ystävät ovat kommentoineet ja tsempanneet kaikissa vaiheissa, joita sairaus on tuonut mukanaan. Mutta me muut olemme saaneet vähintäänkin yhtä paljon hänen syvällisistä, avoimista pohdinnoistaan. Hänen luja luottamuksensa Jumalaan on puhutellut monia. Olen hyvin kiitollinen siitä, että hän on ottanut meidät lukijansa mukaan matkakumppaneikseen tälle tielle.

Nyt on iltavirsien ja hyvästelyjen aika. Emme kuitenkaan sano hyvästi, vaan sanomme näkemiin. Isän haltuun, niin kuin Leena minulle lähtiessäni toivotti.  

 

7.5.2010

Leena pääsi Kotiin eilen 6.5.2010.