Viikko sitten perjantaina olin Leenan hautajaisissa, viimeisellä saattomatkalla, jossa hänet siunattiin taivasmatkalle. Siunaus alkoi koskettavasti virrellä 309:

 

”Nyt vielä etehesi,

oi Jeesus, polvistun,.

Sun siunauksehesi

Ja armoos sulkeudun…”

Kristityn ihmisen siunaustilaisuus ei ole lohduton, vaikka siellä surraan ja kaivataan.  Läsnä on ikuisen elämän toivo ja ajatus siitä, että kaikki ei pääty tähän, vaan rakas ihminen on nyt Kotona, lopullisessa päämäärässään. Me ikävöimme ja itkemme, sillä meillä on häntä ikävä. Tiedämme kuitenkin, ettei hänellä ole enää kipuja eikä sairautta, vaan hän on urheasti taistellut loppuun asti ja päässyt sen jälkeen perille.

Siunaustilaisuus oli juhlava ja koskettava. Luonto oli heleimmillään ja kappeli ympäristöineen kaunis. Muistojuhla tuntui Leenan viimeiseltä vilkutukselta meille: pyydetyt puheenvuorot muistelmineen toivat elävästi mieleen monia muistoja ja leenamaisia asioita. Ja ikävän: voi miten monista asioista olisi vielä voinut hänen kanssaan puhella!  

Kuolema tuo mieleen monia kysymyksiä. On niin uskomatonta, että ihminen, jonka kanssa vielä vastikään juttelin, on lopullisesti poissa. Miten se on mahdollista? Miten voi lakata olemasta?

Missä hän täsmälleen ottaen nyt on? Onko hän jo taivaassa? Näkeekö hän meidät? Ymmärtääkö hän nyt kaiken, elämän arvoituksetkin? Voiko hän seurailla läheistensä vaiheita?  Tietääkö hän nyt, että muistelen häntä ja kirjoitan tätä?  Näkikö hän äsken, kun yhtäkkiä tuli ikävä ja itketti?

Vai onko hän ”vanhurskasten levossa” odottamassa viimeistä päivää ja ylösnousemusta? Olemmeko kaikki lopulta yhtä aikaa läsnä Jumalan edessä, kun aikaahan ei enää rajan tuolla puolen ole? 

Onko olemassa jonkinlainen ”välitila” elämän ja iankaikkisuuden välissä ja jos on, onko siinä tietoisuutta? Tulee mieleen keskiajan katolisen   kiirastulioppi, mutta ainakin heidän nykykatekismuksessaan näköjään lukee näin: ”Sitä lopullista irtautumista tämän maailman asioista, joka kohtaa meidät kuollessamme Kristuksessa, kutsutaan puhdistumiseksi (kiirastuli).” Siis kuolemako on kiirastuli?

Leena vaikutti elämänsä aikana moniin ihmisiin, ja viimeisen vuoden aikana hän otti bloginsa kautta meidät mukaansa viimeiselle, elämänsä vaikeimmalle taipaleelle ja jakoi sen iloja ja suruja kanssamme. Ystävyyden ja ikävän lisäksi tunnen suurta kiitollisuutta häntä kohtaan. Kiitos, Leena!