"Kirja ottaa itse aikansa."

Lause jäi mieleeni radiohaastattelusta vuosia sitten. Ajatus oli se, että kunkin kirjan lukemiselle on oma otollinen hetkensä. Jokin kirja ei puhuttele "väärään aikaan", mutta toisena ajankohtana se on juuri se, mitä eniten tarvitsee. 

Minulla on aina lukemattomia lukemattomia kirjoja odottamassa vuoroaan, omia ja lainattuja. Luen myös samaan aikaan useita eri kirjoja - no, en romaaneja tietenkään, ne on luettava kokonaisuuksina. On aina jännittävää aistia, mikä kirja haluaa milloinkin päästä luettavaksi. Joskus jokin kirja jää kesken pitkäksi aikaa mutta löytää myöhemmin oman aikansa.

Nyt sairastellessa on ollut tavallista enemmän aikaa lukemiseen. Juuri tällä hetkellä aktiivisimmin ovat menossa Antti Nylénin Vihan ja katkeruuden esseet sekä Orhan Pamukin Lumi. Sen sain joululahjaksi muistaakseni pari kolme vuotta sitten, mutta vasta nyt tuntuu, että on sen aika. Mielenkiintoista...

Joskus on luettava äkkiä pois alta jokin kirja (vaikka kirjapiiriin luettavaksi valittu, joka ei kuitenkaan kovasti puhuttele), jotta pääsisi lukemaan sitä, joka oikeasti ihan hirmuisesti kiinnostaa. Kunpa aikaa lukemiseen olisi enemmän tai luku- ja omaksumisnopeuteni huomattavasti suurempi, niin ehtisin enemmän. (Sekin voisi tosin auttaa, jos jättäisi netissä roikkumisen vähemmälle.)

Taidankin tästä lähteä lukemaan...