Loma alkoi mainiosti. Vastoin kaikkea todennäkisyyttä heräsin riittävän aikaisin ehtiäkseni kirkkoon. (Armaan auttoi lupautumalla kyytimieheksi, sillä muuten en olisi kylläkään ehtinyt.) Sujahdin sisään juuri ennen kulkuetta. Kirkossa oli aika paljon väkeä, tätä nykyä jo tuttujakin kasvoja. Jotakin on muuttunut toivomaani suuntaan niistä ajoista, kun koin aina vain olevani ulkopuolinen.

Messu oli ihan tavallinen - sanoisinko tavallisen hyvä. Pastori ei ehkä ollut huippuhyvin valmistautunut saarmaan, mutta tarinointi kyllä herätti uusia ajatuksia. Paljon väkeä oli pikku tehtävissä: lukijoina, soittajina, enkelinripustajina, kolehdinkantajina, kynttilänsytyttäjinä jne. Ehtoollispöytä täyttyi ripeasti meistä armahdetuista syntisistä. Kanttori soitteli hienoja säestyksiä. Suvivirttä päästiin laulamaan kahteen otteeseen.

Messun jälkeen oli kirkkokahvit, niin kuin nykyisin aina, mikä on mainiota. Seurakuntasalin molemmat puolet täyttyivät, sillä oli ilmoitettu, että messun jälkeen lauletaan suvisia lauluja. Olin aikonut lähteä pois ennen laulajaisia, mutta en sitten malttanutkaan, vaan lauloin (tällä käheällä äänelläni, kun ei parempaa pillistä tule) koko ohjelmiston Satumaasta Suvivirren slangiversioon. Säestäjänä oli seurakunnan pumppu: piano, rummut, kitara ja basso. Upeasti säestivät, ja erityisesti ihailin kanttorin monipuolista pianonsoittoa. Välillä kuultiin myös klassista pianomusiikkia, jota esitti seurakunnan alueella asuva nuori pianisti: Kesäkuu ja Luostarin puutarhassa. Oi, miten hyvin sopivatkaan juuri tähän päivään. Ihmiset lauloivat täysin rinnoin, ja oli niin mukava tunnelma, etten millään malttanut lähteä kesken pois.

Vieruskaveri tuumaili, että kyllä on meininki uuden kirkkoherran myötä mutkatonta ja rentoa, ja olin lämpimästi samaa mieltä. Ei turhaa pönötystä, vaan iloista rohkaisua yhdessäoloon ja viihtymiseen. Taidan poiketa kaupungissa ollessani myös kirkon kesäterassilla, joka on tänä kesänä auki joka arkipäivä! Mahtavaa. Siellähän voi vaikka tutustua uusiin ihmisiin!  :-)