Kaksi valtionpäämiestä poistui tästä elämästä lähes samanaikaisesti.

Toinen, kutsumanimeltään Rakas Johtaja, hallitsi pelolla ja näännytti kansansa nälkäkuoleman partaalle. Kansa itki ja parkui kaduilla hänen kuolemaansa, kun eivät muuta uskaltaneet. Jos ei sure tarpeeksi, voi joutua vankileirille.

Toisen kuolema herätti kiitollisuuden ja rakkauden kyyneliä. Kansalaiset muistelivat häntä suurena sankarina ja esikuvana, viisaana valtiomiehenä ja kulttuuripersoonana, nuorekkaana  boheemina, joka johdatti heidät vapaaseen maailmaan vuosikymmenten totalitarismin jälkeen. Hänellä oli unelmia, joiden puolesta hän  toimi viisaasti mutta nöyrästi. 

Minulla on hurja unelma, jonka toivoisin toteutuvan. Jospa Kim Jong-un oivaltaisi, kuinka tulla historiankirjoissa vielä kuuuluisammaksi ja merkittävämmäksi kuin isä ja isoisä.  Jos sorto loppuisi ja kansa saisi elää vapaana, yhteydessä muuhun maailmaan, ilman aivopesua ja pelkoa, koko maailma hengähtäisi helpotuksesta ja jokainen pohjoiskorealainen piltti  tietäisi hamaan historian loppuun saakka, kuka oikeasti oli suuri, rakastettu johtaja.