Lomalla on niin ihanaa! Pikku lomanen äidin luona on ohi, ja tänään oli kotipäivä. Pyykkikone hurisi ja minä hyrisin tyytyväisyydestä, kun sain olla kotona vapaana.

Kävin kirjastossa kävellen. 58 minuuttia tuli käveltyä yhteensä. Hirmuinen hiki oli, kun aina pakkasella laitan liikaa päälle. Etsimäni kirjan olisi helmetin mukaan pitänyt olla hyllyssä, mutta eipä löytynyt. Pyysin apua kirjastonhoitajalta, joka totesi saman kuin minäkin: ei ole vaikka pitäisi. Onneksi hän sai lopulta idean katsoa jännityshyllystä. Siellähän se oli. Ehkä hyllyttäjä oli nimen perusteella tulkinnut kirjan dekkariksi, vaikka kyseessä oli keltaisen kirjaston romaani, nimittäin Amos Ozin Älä kysy yöltä. Pääasia että löytyi, sillä reilun viikon päästä se pitäisi kirjapiiriämme varten olla luettu. 

Sain kotonakin aikaan tavallista enemän. Kaksi koneellista pyykkiä, edellisten pyykkien viikkaus, yhteiskuntaopin kokeiden korjaus, sienipiirakan leipominen, pölyjen pyyhkimistä... Hiukan pakkausta loppulomaa varten. 

Äidin luona oli mukavaa. Olin tällä kertaa kaksi yötä, ja molemmat hotellissa. Oli aikaa tehdä muutakin kuin olla äidin luona. Jaksan paremmin, kun on välillä muuta ajateltavaa. Eilen tutustuin Alvar Aalto -museon näyttelyyn. Se oli ihan kiinnostava ja sopivan kokoinen: 1,5 tuntia meni katsellessa. En ole Alvar Aalto -fani, mutta joistakin hänen töistään pidän. Paras on ehkä Jyväsktylän ylipiston päärakennus, eikä vain siksi, että se sattuu olemaan oma alma materini. Punatiili viehättää enemmän kuin kalsea valkoinen, joka on Aallolle tyypilisempää. Säynätsalon kunnantalo vaikuttaa myös sympaattiselta. Olisi kiva joskus käydä sitä katsomassa omin silmin. Eniten jäi vaivaamaan se, etten kuvasta ymmärtänyt, mikä oli Aallon suunnittelema MIT:n asuntolarakennus. Siitä oli kuva, mutta suuresta kuvasta en sitä tunnistanut. Myöskään näyttelyvitriineissä siteeratut Aallon ajatukset eivät minua puhutelleet. Se ehkä johtuu omasta rajoittuneisuudestani, enhän ymmärrä arkkitehtuurista juuri mitään, eikä varsinkaan funkis pahemmin puhuttele. Siitä olin myös pettynyt, että museon kahvila oli suljettu. Olin ajatellut syödä siellä lounaan. Minusta tuollaisista muutoksista pitäisi ilmoittaa kaupungin matkailun museosivuilla ja museon omilla sivuilla. Moni muukin on saattanut pettyä, nimittäin kahvilan hyvät lounaat ova tiedossa, ja niitä kehutaan nettisivuillakin.

Se kummastuttaa, että Aaltoa edelleenkin niin kovasti ihaillaan, vaikka monet hänen töistään ovat ajan kuluessa kärsineet kosteusvaurioista - mitä ilmeisimmin suunnitteluvirheiden vuoksi. Tasakattoja, ei räystäitä, säähän sopimattomia pintamateriaaleja...  Puhumattamaan Enso-Gutzeitista, joka ei kerta kaikkiaan sovi ympäristöönsä. En voi ymmärtää. Onneksi keskustasuunnitelma ei toteutunut.

 

Illalla odottelin bussia lähdettyäni äidin luona kohti matkakeskusta. Näin iäkkään naisen ylittävän ensin tien oudosta kohdasta ja tulevan sitten bussipysäkin suuntaan nojaten katuharjaan. Hänellä ei ollut hanskoja eikä hattua, vaikka oli kova pakkanen. Mietin hetken, menenkö kysymään, onko kaikki hyvin (ensin odotin, tekeekö joku muu jotakin, kun paikalla oli paljon kulkijoita, sitten salamannopeasti laskin, ehdinkö junaan, jos nyt jumitun tähän enkä ehdi bussiin). Päätin sitten toimia. No, rouva kertoi olevansa tulossa tilaisuudesta, jota ei ollutkaan ja asuvansa ihan lähellä. Harja tuli otettua naapuritalosta mukaan, kun voi olla liukasta. Hän vaikutti kuitenkin olevan ajan tasalla ja vakuutti asuvansa "tuossa vieressä". Totesi myös, että taitaa vaikuttaa oudolta, kun ei ole hanskojakaan, mutta kun on lyhyt matka. Minä huokasin helpotuksesta ja seurasin rouvan kulkua, kunnes bussi tuli. Ei hän viereiseen taloon mennyt niin kuin oli sanonut, mutta kuitenkin määrätietoisesti kohti seuraavia.

Lomalla oli tarkoitus kuntoilla. Olen kyllä kävellyt paljon, mutta enpä juuri muuta. Kuntosalillekaan en itseäni saanut lähtemään. kauhistuin, kun eilen kotiuduttuani kävin puntarissa. Kaksi kiloa lisää, kauhistus! Sen sitä saa kun syö ulkona joka päivä, aloittaa päivät runsailla aamiaisilla ja nauttii matkoilla paljon eväitä. Lisäksi yksi käyttämistäni lääkkeistä vie kylläisyyden tunteen, ja tekee mieli koko ajan syödä. Garderobikin on menossa uusiksi, kun eivät vaatteet enää mahdu. Jotakin olisi tehtävä ja pian.