Tänään näin kaksi elokuvaa: Pirjo Honkasalon ITO - Seitti Kilvoittelijan päiväkirja sekä Kaisa Kivihalmeen Tuntematon emäntä. Molemmat olivat erinomaisia!

Honkasalon elokuvan päähenkilö on japanilainen nuori mies, joka pohtii elämäänsä ja suhdettaan kuolemaan. Hän kuuntelee buddhalaisena pappina ihmisten tarinoita, pitää omaa baaria ja kohtaa entisen nyrkkeilyvalmentajansa. Samalla hän pohtii suhdettaan vanhempiinsa - äitiin, joka hylkäsi perheensä pojan ollessa kaksivuotias ja isoäitiin, joka kasvatti pojan ja on nyt kuollut.  Pääosan esittäjä oli hyvin ilmeikäs ja aidon oloinen. Elokuva oli sekä puhutteleva että kaunis. Se oli kuitenkin vähän liian pitkä, ja loppu oli turhan pitkitetty ja ällöttävä  Elokuva on japaninkielinen ja siinä oli englanninkielinen tekstitys.

Tuntematon emäntä on kunnianosoitus suomalaiselle naiselle, joka huolehti maatalon töistä ja perheestään vuosia miesten ollessa sodassa. Se pohjautui haastatteluihin ja autenttisiin filmeihin. Lähtökohtana oli ohjaajan oman perheen tarina ja omat muistot lapsuuden mummolasta ja sen kätkemistä tarinoista. Elokuva herätti tunteita ja muistoja oman sukuni historiasta. Monilla on samankaltaisia muistoja. Toivoisi, että kaikki sodan jälkeen syntyneet suomalaiset voisivat nähdä tämän elokuvan ja ymmärtää jotakin suomalaisten yhteisestä historiasta ja sodan aiheuttamasta traumasta.

Sattumoisin kuulin pari päivää sitten radiosta osan ohjelmasta, jossa todettiin, että sotatrauma siirtyy perheessä jossakin muodossa jopa kolmanteen tai neljänteen sukupolveen asti. Käsittelemättömät asiat vaikuttavat väistämättä lasten kasvatukseen ja perheen ilmapiiriin. Ihan tulee mieleen vanhatestamentillinen "isien pahat teot kostetaan heidän lapsilleen aina kolmanteen ja neljänteen polveen".

Sotakokemukset olivat niin hirvittäviä, etteivät monet miehet koskaan kyenneet niistä puhumaan. He tulivat kotiin muuttuneina miehinä, mutta mitään ulkopuolista apua ei ollut saatavilla, ja naiset kokivat velvollisuudekseen pysyä miesten rinnalla. Painajaiset, psyykkiset haavat ja aggressiivisuus olivat monen miehen kohtalona sotien jälkeen. Vaimo ja lapset kärsivät, mutta niin kärsivät miehetkin.  

Tämä päivä olikin siis kahden vaikuttavan elokuvan päivä. Muuta merkittävää: käki kukkui iltasella innokkaasti (liekö saanut munansa munittua vieraaseen pesään!), joutsenpari uiskenteli läheisellä Aarnilammella, riekkopariskunta pakeni tien sivusta, kuin reippaasti askelsin kohti niitä huomaamatta. Sääskiä on vielä todella vähän: eilen kirjakaupassa yksi, tänään iltakävelyn varrella muutama. Ihanaa on valoisuus läpi yön.