Aamulla päivän mahdollisuudet ovat vielä edessä päin. Näin sunnuntaiaamuna eritoten, kun arjen välttämättömyydet eivät ahdista. Sitä kuvitteleekin tekevänsä vaikka mitä. Usein luulee ehtivänsä ja jaksavansa enemmän kuin mikä todellisuudessa on mahdollista. Käykin niin kuin äitini asian kiteytti: "Aika kuluu arvellessa, päivä päätä käännellessä."

Tänään luulen ehtiväni lukea useaa kirjaa (en välttämättä mitään loppuun mutta useampaa kesken olevaa eteenpäin), laittaa ruokaa, lähettää muutaman viestin ja yhden kunnon kirjeen sekä katsoa muutaman kiinnostavan tv-ohjelman. Todellisuudessa nettisurffailu nielaissee liian suuren osan ajastani ihan huomaamatta, varsinkin lukuajasta. Se on vähän harmi.

Ulkoilun luulisi kuuluvan pyhäpäivään, olisi ainakin tarpeen joulun mässäilyjen jälkeen, mutta keuhkoputkentulehdus rajoittaa sellaista ja mahdollistaa enemmän sisäpuuhia.

Aamulla päivän mahdollisuudet tuntuvat olevan edessä päin. Vuoden alussa tuntuu samalta, kun allakka on vielä jokseenkin tyhjä, ja edessä näyttää olevan 365 vapaata päivää täynnä mahdollisuuksia. No, pianhan todellisuus paljastuu... 

 

Illan viisautta klo 23.40

Mihin päivä meni? Luin Arne Nevanlinnan Marie-kirjaa jonkin verran ja Eero Huovisen Avointa taivasta hiukan. Kuin myös SK:n joulunumeron ja viimeisen Kotiieden. Laitoin osan ruuasta ja leivoin perunarieskoja. Tiskasin pari kertaa. Surffailin netissä vähän, mutta en saanut viestejä enkä kirjeitä aikaan. Katsoin telkkarista World Trade Center -elokuvan, ja vasta lopussa muistin nähneeni sen jo aiemminkin. 

Jos aamuisin ollaan toiveikkaita, iltavirsien aiheena on yleensä katumus: "... huono on ollut mun palveluksein". Aina olisi voinut tehdä enemmän, paremmin, toisin. Silti voi illalla veisata myös vaikka näin:

"Levitä siipesi / nyt minun päälleni / kun päivä yöksi vaihtuu. / Näin kaikki murhe haihtuu. / Ja lepään helmassasi / vain armahtamanasi."  (SV 233:5)