Joka kevät sama riemastus ja ilo: uusi elämä puhkeaa esiin kylmyyden ja jään jälkeen. Tänä vuonna käänne tapahtui hyvin nopeasti takatalven ja hitaan kevään jälkeen. Pitkäperjantaina kuulinkin monen huokailevan, ettei ole ehtinyt vielä saada edes kevättakkia esiin, kun niin äkkiä tuli tosi lämmintä. Minulta olivat vaaleat kävelykengät hukassa, ja piti käydä varasto kahteen kertaan läpi ennen kuin ne löytyivät.

Pihassa raparperit ovat ennättäneet saada jo lehtiä aikaan. Kirsikkapuussa on isot silmut ja nurmikko vihertää. Krookuksia, sinivuokkoja ja valkovuokkoja on saanut ihailla jo useamman päivän ajan. Tänään ovat narsissit auenneet kukkapenkissä. Silmuja on näkyvissä myös marjapensaissa. Eron Keski-Suomeen, josta juuri tulimme, huomaa selvästi: siellä on vielä jäätä järvissä ja lumikasoja siellä täällä. Lämpötilassa ei tänään kylläkään ole kuin muutaman asteen ero, joten eiköhän kevät etene sielläkin reippaasti.

Peipposet ja mustarastaat ovat täällä konsertoineet jo viikkoja, mutta pohjoisemmassa niitä ei vielä kuulunut. Punarintakin pistäytyi pihallamme viikko sitten, mutta sen jälkeen sitä ei ole näkynyt. Se käväisee keväisin ja syksyisin joten lienee muuttomatkalla. Sepelkyyhkyjä sen sijaan pesii lähistöllä useita pareja. Sorsat ovat kääkättäneet ojissa myös jo pitkään, ja niiden ruokkijoitakin näkyy lähes jokaisella kävelyllä. Se harmittaa, että kaupunki putsasi pensaat ojanpientareilta niin harvoiksi, että satakielet hävisivät. Muuten voisi niitäkin alkaa odotella.

Kevät tekee olon toiveikkaaksi: kesä lähenee, vapaus koittaa, ehtii taas elää... 

Samanikäiset ystävät suunnittelevat eläkepäiviä ja järjestävät tavaroitaan työpaikoilla. Minä yritän motivoitua vielä työskentelemään neljä ja puoli vuotta, valtion leivissä kun leipä tunnetusti on kapea ja pitkä. Olisipa ihmeellistä, jos saisi jo lopettaa! Kesän tulo onneksi kuitenkin suo hengähdystauon ja toivottavasti palauttaa voimat.