Olen lukenut tämän viikon Sana-lehteä eilisestä lähtien. Siinä on niin mielenkiintoisia artikkeleita, että lukemiseen menee aikaa. Toisaalta voisin sanoa kuin Jörn Donner, että tiedän, mitä ajattelen asiasta vasta, kun olen kirjoittanut siitä. Siksi siis on ihan pakko naputella muutama ajatus tähän.

Ensin pysähdyin miettimään Markus Partasen ajatuksia aikuisopiskelusta. Niin tuttua! Suosittelen kaikille, joilla on mahdollisuus, jatko-opiskeluja vuosikymmen pari alkuperäisen valmistumisen ja työelämään astumisen jälkeen. Niin avartavaa ja innostavaa! Markus Partanen koki olevansa vanha kolmikymppisenä, mutta minä jatkoin omia opintojani nelikymppisenä, enkä ollut ainoa, vaan meitä oli monia samanikäisiä. Ihan eri tavalla osasi omaksua opiskeltavia asioita kuin suoraan koulunpenkiltä tulleena parikymppisenä. Ja miten hauskaa olikaan gradun teko! Voisin tehdä vaikka toisen! 

Virkistävää sanottavaa oli myös Agricola-liikkeen papilla Henrik Wikströmillä. Hiukset liuhuen paidatta (ilm. tatskan vuoksi) otettu kuva hämmästytti, mutta kun luin hänen ajatuksiaan, tunsin sieluni lämpenevän. Meillä Suomessa on varmasti unohdettu uskonnonharjoituksesta tunnepuoli ja keskitytty järkeen ja logiikkaan. "Nuorten miesteologien ongelma on, että he ovat usein kuin systeemi-insinöörejä, jotka laittavat palikoita paikalleen tai rakentavat rautatielinoja Saksaan. Jätin insinööriuskon taakseni. Keskityin hengelliseen tunteeseen ja kristinuskon kertomuksiin, koska uskon ydinasiat löydetään niiden kautta", sanoo Wikström. Hän myös kritisoi sitä, että  länsimaissa kirkot ovat typistäneet sanomansa hyvän tekemiseen ja eettiseen asiantuntijuuteen. Ihmiset kuitenkin odottavat kirkolta ensisijaisesti uskonnollisia vastauksia. Kaiken kaikkiaan mainio haastettelu! Tekisi suorastaan piipahtaa keskiviikkoillan pop-henkiseen messuun näkemään savukoneet ja muut voidakseni kenties vihjata mainiosta menosta myös yläkouluikäisille oppilailleni. Ei ehkä minun juttuni (joka on pikemminkin körttiseurat), mutta ehkä heidän. Pois kirkosta riitely liberaalien ja fundamentalistien väliltä. Keskiöön pääasia: mitä lähempänä olette Kristusta, sitä lähempänä olette toisianne, vaikka ajattelisittekin monista asioista  eri tavalla.

Kun käänsin sivua, tulin uutisaukeamalle. Sydänjuuria myöten raastaa lukea siitä, miten ISIS-barbaarit tuhoavat ihmiskunnan mittaamattoman arvokkaita muinaismuistoja, joita ei ole kaikkia ehditty vielä edes tutkia. Ihmiskunnan sivistyksen alkukehto on murskana - tahallaan. Seuraava uutinen kertoo Nigerian Boko Haramin liittyneen ISISiin. Mitä oikein on meneillään? Tavoite on tiedossa: islamin maailmanvalloitus. Onnksi kuitenkin suurin osa maailman muslimeista kammoksuu hirvittävää väkivaltaa, joka Syyrian ja Irakin suunnalla nyt vallitsee. Armenialaiskristityt ovat myös joutuneet siellä taas kerran vainon kohteiksi, mutta myös tosinajattelevat muslimit. Iranissa vangittuna olevan kristityn papin kuusi sellitoveria on hirtetty ja hän on joutunut sitä todistamaan. Karmeaa. Islannissa rakennetaan pakanatemppeliä. 

Seuraavalla aukeamalla jatkuu Pekka Reinikaisen ja muiden eloluutioteoriaväittely. Hm. Ettäs jaksavat. Siellä on myös juttu Jussi Makkosen Sibelius-konsertista, jota hän esittää kouluissa, nyt myös Yhdysvalloissa. Hän piti konsertin meidän koulullakin, ja se oli kyllä loistava! Oikea tapa kertoa yläasteikäisille Sibeliuksesta ja totuttaa klassisen musiikin kuunteluun.

Elämäntaito-sarjassa oli koko aukeaman artikkeli loppuunpalamisesta työelämässä. Erittäin totta, voin omasta kokemuksesta sanoa. Väliotsikot kertonevat sisällöstä: "Ei vauhti tapa vaan matka: Laadun ja määrän balanssi, Luovuus uuvuttaa, Lepo ei ole laiskuutta ja Jokaisella on vain yksi elämä." Aamen. Osui hyvin yhteen juuri lukemani Juha T. Hakalan kirjan  Luova laiskuus teemojen kanssa. Kantapään kautta on tullut opittua tästä aihepiiristä paljon.

Sitten oli aukeaman juttu Hillel Tokazierista ja hänen hengellisestä kutsumuksestaan. Kiinnostavaa!

Se, mikä minut viimeisstään ajoi tänne näppiksen ääreen jo ennen kuin ihan koko lehti on luettu, oli Kaisa Raittilan jutttu Anna mun etsiä osiossa Hengellinen elämä. Hän kirjoittaa siitä, miten tärkeää on uskaltaa astua harhaan ja olla eksyksissä sen sijaan että yrittäisi "sopeutua varovaiseen kristillisyyteen, jonka rajoja pelokkaasti uuteen suhtautuvat vartioivat. HIllitystä vähäeleisyydestä on tullut riehakkuutta jumalisempi elämisen muoto, vaikka temperamenttinen tulisielu-Jeesus tekee Raamatun lehdillä omia anarkistisia valintojaan." Itse asiassa samaa ajatusta kuin Wikströmin haastattelussa.

Minulle tuli tuosta mieleen vanha muisto vuosikymmenten takaa Päiväkummusta. Kaisa Raittilan täti Anna-Maija siellä kertoi, että jos hänen pitäisi antaa nuorille jokin elämänohje, hän sanoisi: Tehkää rohkeasti syntiä! Hän ei tietenkään tarkoittanut tietoista väärin tekemistä vaan halusi rohkaista nimenomaan pois liiallisesta varovaisuudesta ja edellisten vuosikymmenten syntilistoista. Hän kertoi ajatuksen kiteytyneen hänen kuunnellesaan vanhoja ihmisiä, jotka murehtivat elämänsä lopussa nimenomaan sitä, etteivät olleet uskaltaneet elää.  No, nykyaikana ei synnistä enää puhuta sen enempää kirkoissa kuin muuallakaan. Oppilaille se on uskontotunnilla vieras sana, eikä syyyllisyydentunto taida enää monia vaivata. Kun ei usko Jumalaan, ei ole auktoriteettia, jota pitäisi pelätä tai kunnioittaa. Moni sanoo suoraan, että väärin ei saa tehdä silloin, jos on vaara jäädä kiinni.  

Nyt taidan jo uuvuttaa lukijan. Pääsinkin jo sivulle 14. Suosittelen lämpimästi uusimman Sana-lehden (11/2015) lukemista!