Kävimme laittamassa mökin talviteloilleen. Maisema näytti kovin toisenlaiselta kuin kesällä, sillä puut olivat kellastuneet ja maakin keltaisten ja ruskeiden lehtien täplittämä. Järvi oli tyyni ja sää sumuinen. Syksyn koleus tuntui luissa ja ytimissä ennen kuin mökki lämpeni riittävästi. Silti kellanruskea sävy ulkosalla sai aikaan pehmeyden ja syksyisen hehkun vaikutelman. Ei vielä ollut sitä autiutta ja ankeutta, joka maiseman valtaa, kun kaikki lehdet ovat pudonneet ja maa jäätynyt.

Joutsenet uiskentelivat vielä järvellä, mutta muita lintuja ei näkynyt eikä kuulunut. Illalla näkyi mökkivaloja siellä täällä järven eri puolilla. Saunominen tuntui mukavalta ja lämmitti vanhoja luita. Armaani myös ui saunasta - tietenkin, sanoi hän. Tietenkään en, sanoin minä puolestani, vaikka kuulemma olen tullut siihen ikään, jolloin kuuluisi aloittaa avantouintiharrastus. Kaikkea kanssa!

Tänään tyhjensin ruokakaappeja ja laittelimme ulkosalla olleita tavaroita ja kalusteita varastoon, tyhjensimme vesiä ja lukitsimme ovia.  Se tuntui surulliselta. Taas yksi kesä ohi. Taas on luovuttava mökin maisemista talven ajaksi. Taas on lähdettävä. Partir, c’est mourir un peu. Jokainen lähtö on pieni kuolema. Niin totta.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeammiksi ja haikeammiksi tulevat lähdöt. Vuosi vuodelta kirkkaammaksi käy se ajatus, että jokainen lähtö, jokainen ero voi olla viimeinen. Ja vaikkei olisikaan, jostakin on aina lähdön hetkellä luovuttava: kesästä, lämmöstä, auringosta, tästä hetkestä. Vanhempien ikääntymistä seuratessa huomaa, miten kipeää luopuminen heillekin tekee. Kaikessa on otettava huomioon se, ettei huomispäivästä ole varmuutta, ei myöskään siitä, että rakkain olisi vielä vierellä ja voimissaan. Sellainen on elämänkulku ja se kuuluu asiaan, mutta nuorena sitä ei samalla tavalla ymmärrä, ennen kuin elämä opettaa kädestä pitäen. Nuorena pitää sekä itseään että läheisiään jos ei ikuisina niin ainakin vielä hyvin pitkään elävinä. 

Töissä kammoksun läksiäisiä ja päättäjäisiä, sillä joka kevät on useita kollegoja lähdössä pois, ja totuus on, ettei useimpia heistä tapaa enää koskaan. Harvat palaavat tervehtimään.  Vielä harvempien kanssa yhteys säilyy. Ja kuinka voisikaan, kun seuraavan lukuvuoden alussa on tilalla taas useita uusia… Samanlaista tapahtuu ystäväpiirissäkin: joidenkin ystävien kanssa yhteys hiipuu tai loppuu, varsinkin jos toinen muuttaa tai elämä muuttuu täysin. Tosin joidenkin toisten kanssa yhteys säilyy muuttumattomana, vaikka maailma mullistuisi ympärillä.

Näitä asioita ja ajatuksia voisi pohtia ja kehitellä pitkäänkin, mutta se olisi paremminkin jo uuden kirjoituksen aihe. Nyt on siis luovuttava tämän kirjoituksen kirjoittamisesta ja annettava näiden sanojen liitää eteenpäin. Saarnaajaa mukaillen: Aika on naputella tekstiä ja aika lakata naputtelemasta.