Olen jo pitkään etsinyt uutta rannekelloa. Tehtävä on haasteellinen, sillä tarvitsen nikkeli- ja palladiumallergian takia titaanikellon. Niiden valikoimat ovat pienet ja yksipuoliset: lähes kaikki ovat metallirannekkeellisia, kolhoja kapistuksia. Tähän asti käyttämäni kello on palvellut ensin hyvin ja sitten heikommin. Siitä on vaihdettu koneisto kolmesti ja muitakin korjauksia on tehty. Nahkaranneketta vaihdettaessa on pitänyt vaihtaa entisestä remmistä solki uuteen, kun nikkelittömiä kellonhihnoja ei ole ollut.  

Eilen bussin lähtöä odotellessa oli paljon ylimääräistä aikaa, joten piipahdin Kauppakadulla satunnaisesti kello- ja kultaliikkeeseen. Ja kas, normimetallisten titaanikellojen lisäksi löytyi useita nahkarannekkeisia titaanikelloja! Ostin oitis hienoimman ja olin ylen tyytyväinen. Paristokin luvattiin vaihtaa takuuna, jos se vuoden sisällä lakkaa toimimasta. Hieno juttu.

Tänään kotona näytin kelloa Armaalleni ja päätin ottaa sen käyttöön. Otin pois rasiasta ja kokeilin käteeni. Upea! Sitten ajattelin kävelylenkin ajaksi laittaa kuitenkin vanhan kellon käteeni, etten heti hiostuta uutta, leveämpää hihnaa. Mitä ihmettä? Vanha kello oli ilmeisesti ottanut nokkiinsa, se nimittäin oli pysähtynyt aamulla klo 10.01. Pariston ei pitäisi olla loppunut, sillä edellisestä vaihdosta ei ole puoltakaan vuotta. Ihanaa, ettei enää tarvitse kiikuttaa vanhaa kelloa korjaajalle, vaan voin ihailla uutta, selkeää kellotaulua.