Tämä on se aika vuodesta, jolloin ei ole yhtään omaa aikaa, ei lepoaikaa, ei aikaa ulkoiluun. Kaikki aika menee työasioissa, ja kroonisesti on huono omatunto tekemättömistä töistä. Viimeiset viikot ovat täynnä erikoishjelmaa ja -aikatauluja, rästikokeita, palautuksia, yhteydenottoja joka suuntaan... Eniten työllistävät tietenkin arvostelut, jotka aina ruuhkautuvat viimeisiin viikkoihin - ensin kokeita ja aineita, sitten arvosanoja, satamäärin. Sieltä ja täältä tulee huomautuksia asioista, joka olen unohtanut hoitaa. Ainakin viiden oppilaan vanhemmat olisi pitänyt ennättää tavata ja parinkymmenen oppilaan kanssa keskustella kahden kesken, mutta aikaa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Pääni ei kestä enää tätä, kovalevy on täynnä.

Yksityiselämän osuus on se, kun täytän pesukonetta ja ripustan pyykkejä, soitan äidille tai maksan laskuja. Yöunesta on nipistettävä lisäaikaa, mutta se kostautuu, sillä unenpuute tekee äkäiseksi ja entistäkin huonomuistisemmaksi. Pomo yrittää velvoittaa ottamaan ensi vuodeksi ison projektin, jollaiset ovat aiemmin uuvuttaneet minut täysin. Ikääntyessä jaksaa vielä huonommin 55 tunnin työviikkoja ja moninkertaista vastuuta asioista. Nuorena jotenkin onnistuin, mutta lääkäri kielsi jo kymmenen vuotta sitten jatkamasta samalla tavalla. Saa nähdä, miten ensi vuoden kanssa käy. 

*** 

Eräänä aamuna töihin lähtiessä kuulin vain yhden linnun laulavan lähimetsikössä. Pajulintu. Sen surumielinen, haikea sävelmä tuntui sopivan hyvin tunnelmaan. Seuraavana aamuna visersivät taas peípposet ikipirteinä ja kävelytiellä edelläni pomppi pikku rusakko. Viimein se poikkesi niitylle, jossa näkyi kaksi sen samankokoista lajitoveria aamuateriallaan. Mukavaa, kun on lähiluonnossa tuollaisia otuksia.

Pihalla näkyy merkkejä kesän lähestymisestä, kun vain ennättää katsoa: vuorenkilvet kukkivat komeasti, raparperit ovat valtavia, ruohosipuli on terhakkana keskellä tulevaa kasvimaata. Pation reunassa kasvaa valkovuokkoryväs ja kukkapenkin pionit ovat jo puolimetrisiä. Pihalla hyppelee räkättirastas ja varaston katolla katselee sepelkyyhky.  

*** 

Sain tähän kirjoitteluun näköjään niin paljon aikaa kulumaan, etten enää jaksakaan ryhtyä töihin vaan säälin itseäni sen verran, että annan itselleni luvan lukea viime viikolla tulleen kuvalehden. Sitten juon kupposen kamomillateetä ja painun pehkuihin.