Tänä vuonna ei kuulemma ole mustikoita. Suomalainen ei usko ennen kuin näkee, joten lähdimme metsään. Lämpötila oli  +24˚C, joten ei palellut. Olimme katsoneet kartasta lähellä olevan kiinnostavan kohteen, johon ajoimme autolla, sillä fillarilla en olisi saanut ämpäriä ja Kontio-saappaitani mukaan. 

Painelimme metsään. Pessimistinä jätin ämpärin autoon ja ajattelin kerätä vähäiset mustikat Armaani kanssa samaan ämpäriin. Mustikanvarpuja näkyikin joka puolella, mutta eihän niissä tosiaankaan ollut marjoja. Sitten löysin: kolme mustikkaa, joista yksi oli nahistunut. Kaikki olivat pieniä, mutta söin heti kaksi kunnollista. Ne maistuivat vähän kitkeriltä. 

Jatkoimme matkaa pientä metsätietä pitkin. Tien varressa näkyi houkuttelevasti vattuja. Maistelin niitä, ja ne olivat pieniä mutta tosi makeita. Armaani hoputti eteenpäin. Jonkin aikaa kuljettuamme tulimme leveälle sähkölinjalle. Sielläkin näytti olevan vadelmia. Niinpä ryhdyimmekin keräämään niitä - minä Armaani poimuriin, kun olin oman ämpärini jättänyt autoon. Olin ajatellut, että on noloa kulkea iso tyhjä ämpäri mukana metsässä, mutta eipä siellä olisi ollut edes ketään katselemassa. Turhamaisuudesta (tai silkasta tyhmyydestä) joutuu joskus kärsimään. 

Lopulta kävi niin, että pysyttelimme saman alueen vattupuskissa koko ajan. Aikamoisissa pöpeliköissähän ne yleensäkin kasvavat, joten tietoisuus mahdollisista heinikossa väijyvistä punkeista oli mielessä kaiken aikaa heinien viistäessä kasvoja tai kurkottautuessa tiheän pensaan sisään. Poimiminen on yleensäkin hidasta puuhaa, mutta tällä kertaa vielä toinen käteni piteli poimuria, joten oli vain yksi vapaa käsi poimimassa. Pari tuntia vierähti kuin siivillä. Välillä kädelleni istahti soma perhonen pariinkin otteeseen, mutta se piti siipensä niin suoussa, etten saanut tunnistettua. Sitruunaperhonen ja vielä jokin kolmaskin liihotteli ohitseni. Hyttysiä oli vain yksi kerrallaan. Kimalaiset jostakin syystä kiinnostuivat minusta vähän liikaa, mutta selvisin niistäkin. Yhtään punkkia ei onneksi tavattu. 

Evästauon jälkeen jatkoimme vielä jonkin aikaa poimintaa, niin että koko reissuun meni noin neljä tuntia. Lopputuloksena molemmilla noin 1,5 litraa ihanan makeita villivadelmia talven herkkuhetkiin. 

Paljon vattuja jäi metsäänkin, ja uusia kypsyy kaiken aikaa. Mustikoiden poiminta jäi haaveeksi, mutta päätimme tänä vuonna ratkaista asian ostamalla pensasmustikoita. Palatessa Armaanikin löysi kolme mustikkaa, joten ihan ilman emme jääneet kumpikaan. Ensi viikonloppuna kenties jatketaan vatunpoimintaa mutta eri metsässä.