Kun kuulee radiosta tuttuja virsiä, tekee mieli veisailla mukana. Alkaa kuitenkin ärsyttää, kun kaikkia sanoja on juuri sen verran muutettu, ettei yhteisveisuu onnistu. Huomaan muistavani lapsuuden peruina paljon sanoja ulkoa, mutta ei niistä paljon ole hyötyä, kun vähintäänkin sanajärjestys on muuttunut. Toki voisi ottaa virsikirjan käteen ja katsoa sieltä, mutta se ei ole se idea, vaan olisi hauska laulella mukana kotihommia puuhastellessa, varsinkin nyt, kun oikeasti en voi enää laulaa kunnolla jatkuvan käheyden takia. Muistin säilymistäkin auttaisi, jos kaivelisi vanhoja sanoja muistilokeroistaan osallistuessaan vaikkapa radiokirkon seurakuntaveisuuseen.

Minun aikuisikäni aikana kaikki elementit kirkollisesta elämästä on muutettu: Raamattu, virsikirja, jumalanpalveluskaava ja -liturgia... Jos olisin katolilainen, voisin yhtyä messussa samoihin sanoihin ja säveliin, jotka olen lapsesta asti osannut. Meillä uudistetaan. Ja mitä hyötyä siitä on ollut? Uusille sukupolville kuulemma piti uudistaa, mutta mitä tekevät uudet sukupolvet? Eroavat kirkosta, jolla ei ole heille mitään annettavaa. Kun olin nuori, kirkkoon kuului muistaakseni noin 88% väestöstä, nyt 75%. Täällä pääkaupunkiseudulla vielä vähemmän.  Kannattiko uudistaa?

Kysyin kasiluokkalaisilta uskontotunnilla, mitä he odottavat seurakunnalta. Hämmästyin kovasti, kun kolme poikaa ryhmästä viittasi heti pontevasti, ja viesti oli kaikilla sama: kirkossa pitää puhua asiaa, kirkon pitää julistaa omaa sanomaansa selkeästi. Kun pyysin täsmennystä, he sanoivat, että luonnosta ja kukkasista puhutaan muuallakin, kirkkoon ei mennä sitä varten. Olin kyllä hämmästynyt. Kun kysyin, mitä mieltä muut ovat, eräs tytöistä sanoi, ettei hän odota kirkolta mitään, koska hänellä ei ole mitään tekemistä kirkon kanssa. Luulen, että moni on hänen kanssaan samaa mieltä eikä siksi halua myöskään kirkkoon kuulua täysi-ikäiseksi tultuaan. Vaan kuinka kirkko osaisi vastata niiden odotuksiin, jotka vielä kirkolta jotakin toivovat? 

Kävin pitkäperjantaina oman seurakuntani kirkossa. Taisin olla nuorimpia osallistujia! Mietin, mitä tapahtuu, kun  kirkossa olleista aika jättää, sillä enemmistö seurakuntalaisista näytti olevan kahdeksankympin ohittaneita. Onneksi on sellaisiakin seurakuntia, joissa kirkossakävijöissä on nuorempiakin ihmisiä, jopa lapsia ja työikäisiä. Messuhan on seurakuntaelämän sydän, vai miten se meni? Onko kirkolla tulevaisuutta?

Tulossa ovat seurakuntavaalit ja tässä seurakunnassa myös kirkkoherranvaali. Ehkä niissä on uuden toivon siemen. Virkistystä tarvittaisiin.  

***

Täytyy vielä lisätä oppositioajatukseksi otsikolle:

Päivänä muutamana kävin myös siioninvirsiseuroissa tosi pitkästä aikaa. Ne olivat eräässä pienessä kappelissa arki-iltana, enkä ole siellä ennen seuroissa käynyt. Laskin, että meitä oli paikalla 13 puhujat mukaan lukien. Veisuusta olisi kuitenkin voinut päätellä, että paikalla olisi ollut huomattavasti enemmän väkeä. Seuroissa kun on tapana veisata täysin palkein. Veisuuseen osallistuakseen pitää siis olla aktiivinen, lähteä kotoa ja painella körttiseuroihin. "Kyllä syntinenkin veisata saa..."