Tulimme perille Sodankylään aamupäivällä. Paikat olivat entisellään: koulu, iso teltta, pieni teltta, elokuvateatteri Lapinsuu. Vain Seita-baaria ei enää ole. Väkeä oli aamupäivällä jonkin verran, mutta määrä lisääntyi silminnähden päivän aikana.

Ehdimme nähdä kaksi elokuvaa tänään, ja kumpikin käsitteli sattumoisin isän ja pojan suhdetta. Ensimmäinen oli malilaisen Souleymane Cissén Yeelen ja toinen suomalaisen Mika Kaurismäen Veljekset.

Yeelen (Valo) oli tehty jo vuonna 1987, ja ohjaaja oli näytöksessä läsnä. Hän esittäytyi alussa lyhyesti ja vastasi yleisön kysymyksiin filmin jälkeen.  Yeelen kertoi bambara-kansaan kuuluvasta nuorukaisesta, jolla oli maagisia voimia mutta jonka isä ajoi häntä takaa tappaakseen hänet. Mies pakeni ensin vanhan äitinsä kanssa ja sitten yksin tavoitteena päästä setänsä luo viemään äidin antama taikakalu. Isä ajoi häntä takaa kahden soturinsa ja taikaparrun kanssa. Erinäisten seikkailujen jälkeen ja taikavoimiensa avustamana mies  pääsee lopulta erämaiden ja aavikoiden halki sedän luo, jonka luona käytiin lopullinen kamppailu isän ja pojan välillä.  Tarinassa oli perinteinen taistelu hyvän ja pahan välillä. Samalla heimon kahteen osaan jakaantuneet taikaesineet – viisauden ja tiedon säilyttäjät – yhdistyvät jälleen. Minua ja muutakin yleisöä jäi mietityttämään, missä määrin elokuvassa nähdyt rituaalit esittävät todellisia malilaisia tapoja. Vastauksen perusteella ymmärsin, ettei  niistä varsinaisesti ollut kysymys. Alussa kuitenkin esiteltiin malilaisen ajattelun keskeisiä käsitteitä ja niitä edustavat taikaesineet.  Katalogissa olleessa haastattelussa ohjaaja sanoo: ”Uskonnollisen ja  kolonialistisen ylivallan pahin seuraus mantereellani on nimenomaan oman kulttuurimme kieltäminen.” 

Kotimainen elokuva Veljekset oli saanut vaikutteita Dostojevskin Karamazovin veljeksistä. Kolme veljestä kohtaa vuosien jälkeen  vanhassa kotitalossa, jossa isä ja yksi veljistä edelleen asuu. Vanhat kaunat leimahtavat esiin ja suhde isään osoittautuu vaikeaksi. Jokaisella veljellä on eri äiti, jota isä on aikanaan kohdellut ala-arvoisesti. Nyt veljekset ovat koolla isän täyttäessä 70 vuotta… Näyttelijät ovat tämän hetken tunnetuimpia: Kari Heiskanen, Timo Torikka, Pertti Sveholm, Esko Salminen. Tunnettuus häiritsi jonkin verran – paitsi Esko Salminen oli isänä hyvä. Tuntemattomammat ja eleettömämmät näyttelijät olisivat voineet paremmin sopia veljesten rooleihin.

 

Odotimme kovasti Le Havre –elokuvan esitystä. Se esitetään kuitenkin vain kerran, ja lippuja on vaikea saada. Ennakkoon myytiin jonkin verran (mutta meille ei riittänyt), joka aamu tulee mahdollisesti jonkin verran lippuja myyntiin ja jonottaminen pitäisi aloittaa aamuvarhaisella. Emme taida jaksaa sellaista...

En ole itse elokuvaharrastaja toisin kuin muut seurueemme jäsenet. Tämä on mielenkiintoista vaihtelua elämään, sillä käyn normaalisti elokuvissa tosi harvoin. Aion kyllä mennä, ja puhunkin asiasta kotona, mutta emme ikinä saa lähdettyä. Jospa ensi syksynä näkisin kuitenkin Le Havren, mikäli siihen sitten kotikaupungissa saisi lippuja.